Viime kesänä sovimme Siskon kanssa, että keväällä tehdään yhdessä muutaman päivän reissu ”jonnekin”. Asia jäi muhimaan, moneen kuukauteen ei matka tullut edes puheeksi. Alkuvuodesta sitten ajatukset rupesivat pikku hiljaa konkretisoitumaan. Ensimmäiseksi varmistin, että haluamassani koirahoitolassa on tilaa toukokuun ensimmäisellä viikolla. Jos Taitavissa Tassuissa olisi ollut täyttä, olisi matkan ajankohta siirtynyt – en olisi suostunut viemään mölyapinalaumaani minnekään muualle. Kaikkein paras vaihtoehto olisi tietysti ollut jos toinen Rakkaista Lapsista olisi voinut tulla laumaa hoitamaan, mutta kun tämä ei tällä kertaa ollut mahdollista, ei jäljellä ollut kuin yksi vaihtoehto johon luotan yhtä paljon kuin omiin lapsiini.

Kun koirien hoito oli varmistunut, rupesimme etsimään netistä eri matkavaihtoehtoja, ja lopulta maaliskuun alkupäivinä varasimme kolmen yön reissun Prahaan. Kaupunkiin, jossa kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt, mutta jota kaikki siellä käyneet kehuvat. Nyt mekin voimme liittyä näiden kehujien joukkoon.

Matka varattiin valmiina lennot + hotelli -pakettina. Tai jos tarkkoja ollaan, niin botelli, joen varteen ankkuroidussa jokilaivassa toimiva hotelli – netin mukaan prahalainen erikoisuus. Mennen tullen matkaan kuului välilasku Saksassa. Mennessä Frankfurtissa vaihtoaikaa oli mukavasti pari tuntia, paluumatkalla Münchenissä vain vajaa tunti. Siinä ei olisi koneen varaa olla paljoa myöhässä…

Lentojen lisäksi matkaan kuului siirtymätaipaleita. Minä vein koirat hoitoon jo edellisenä päivänä ja ajoin etelärannikolle Siskon luo, ja seuraavana aamuna Siskon Ystävä heitti meidät Helsinki-Vantaalle. Lennot menivät suunnitellusti, vaihtoaikaa oli reilusti, niin ettei haitannut vaikka kone oli hieman myöhässä.

Ensimmäinen jännitysmomentti oli selviytyä lentokentältä botelliin. Siinäkään ei lopulta ollut ongelmia: olin etukäteen etsinyt netistä lentokenttäbussien hinnat ja reitit, ja kartasta todennut että bussin päätepysäkiltä (päärautatieasemalta) oli kävelymatka botelliimme. Lentokoneessa ja kentillä istuskelun jälkeen teki hyvää vähän kävellä raikkaassa ilmassa, ja kävimme matkalla myös syömässä, Lufthansan tarjoilut kun olivat olleet kovin kevyet. Kävellessä otimme vain summittaisen suunnan joen rantaa kohti, mutta rantaan päästyämme huomasimme olevamme vain sadan metrin päässä majapaikastamme. Aika hyvä summittainen arvaus…

Paluulento lähti jo aamuseitsemältä. Tähtäsimme kentälle tuntia aikaisemmin, matka kentälle vei respan mukaan ruuhkattomaan aikaan puolisen tuntia, ja varasimme vielä vartin ”varmuusmarginaalia”. Eli lähtö botellilta oli vartin yli viisi. Onneksi botellilla oli tarjota kohtuuhintainen kyyti kentälle, niin ei tarvinnut ruveta sen enempää miettimään takseja sun muita. Ainoa tuska oli herätä puoli viideltä, varsinkin kun edellisenä iltana oli aika (taas) hujahtanut niin että olimme huoneessamme (hytissämme?) vasta vähän ennen puolta yötä – ja sen jälkeen piti vielä pakata valmiiksi ennen kuin pääsi nukkumaan.

Heräsimme ajoissa, tosin tuskaa se oli. Emme tietenkään siihen aikaan saaneet aamiaista, mutta onneksi olimme kentällä juuri sen verran ajoissa että ehdimme sentään siemaista kahvit ennen koneeseen nousua. Lennot menivät mukavasti puolinukuksissa, ja Münchenin lyhyehkö vaihtoaika riitti mainiosti, vaikkei luppoaikaa jäänyt kuin juuri sen verran että ehdimme kumpikin vuorotellen käydä vessassa toisen jäädessä vahtimaan matkatavaroita.

Helsingissä menimme Finnairin bussilla keskustaan, kävimme kiertämässä suht pikaisesti Kiasman Afrikka-näyttelyn, ja menimme Forumin alakerran kiinalaiseen syömään (lennoilla ”ateriat” olivat olleet taas enemmänkin teoreettisia kuin käytännössä ravitsevia). Ja kun kerran olimme Forumissa, halusin käydä moikkaamassa Lapsuudenystävää, jonka tiesin olevan siellä luovuutensa tuotteita myymässä.

Etukäteen olimme vitsailleet, että koko matkan extreme-osuus on viimeinen etappi, kun täytyy päästä julkisilla Helsingistä Porvoon takamaille (tai Loviisan etumaille, katsantokannasta riippuen). Ja niinhän siinä kävikin. Porvoon bussi löytyi vielä helposti, mutta kello oli jo niin paljon, että jouduimme jännittämään ehdimmekö viimeiseen Siskon kotikulmille menevään bussiin. Olimme lopulta Porvoossa viisi minuuttia ennen viimeisen bussin lähtöaikaa, mutta perille päästyämme kävi ilmi, että Siskon muistelemaa viimeistä vuoroa sivukylille ei enää ajeta. Joten kaikkien onnistuneiden välietappien jälkeen olimme jumissa Porvoossa. Eihän siinä muu auttanut, kuin ottaa taksi viimeiselle 20 km matkalle. Onneksi olimme liikkeellä arkena päiväsaikaan, eikä 20 euroa per pipo tuntunut kohtuuttomalta lisäkustannukselta.

Nälkäisinä, ”väsyneinä mutta onnellisina” pääsimme lopulta perille. Haimme Siskon koirat hoitopaikastaan, grillasimme makkaraa ja saunoimme. Edellisen yön kolmen tunnin unien jäljiltä väsytti aivan sikana, mutta pitihän nuo perisuomalaiset rituaalit suorittaa ennen nukkumaanmenoa. Hyvän (ja riittävän pitkän!) yöunen jälkeen minulla oli vielä edessä ajomatka takaisin Keski-Suomeen. Kotimatkalla kävin hakemassa koirat kyytiin, ja illalla oli mukava nauttia taas leppoisasta yhdessäolosta. Matka oli todella onnistunut, mutta kyllä oli ihana päästä takaisin kotiinkin. Varsinkin kun koiria oli ehtinyt olla jo kovasti ikävä…