Meillä on kuuden naisen ”perjantailounasporukka”, joka käy noin kerran kuussa yhdessä lounastamassa – aina sillä kokoonpanolla joka kulloinkin pääsee paikalle. Alkujaan olimme kaikki samassa työpaikassa, nykyään edustamme kolmea eri työnantajaa. Osa porukasta on välillä ollut äitiys- ja vanhempainvapaallakin, mutta ei sekään ole tapaamisia haitannut, lapsetkin mahtuvat toki mukaan. Samalla lounastapaamiset ovat tulleet yhä tärkeämmiksi – ainakin minulle – ilman näitä tapaamisia kun ystäviä näkisi aivan liian harvoin. Kolmen koiran yksinhuoltajana mahdollisuuteni osallistua yhteisiin iltatapaamisiin (joita niitäkin järjestetään milloin minkäkin teeman ympärille kuninkaallisista häistä karitsojen katsastukseen) ovat valitettavan rajoittuneet.

Tänään oli taas perjantailounaan aika, ja olimme sopineet tapaavamme Haraldissa. Tulin paikalle kymmenisen minuuttia etuajassa, ja mietin miten kuluttaisin odotteluajan. Läheinen kirjakauppa mainosti kolmea pokkaria kympillä – siis sinne. Kymmenen minuuttia riitti oivallisesti kolmen kirjan valitsemiseen ja maksamiseen, vaikka kassalla oli vähän jonoakin.

Piilotin kirjat käsilaukkuuni (sattui olemaan sellainen vähän tilavampi malli matkassa) aikomuksenani ”muina naisina” astella ravintolaan. Vaan jäinkin niin sanotusti rysän päältä kiinni: kaksi ystävää osui kohdalle juuri kun astuin ulos kirjakaupan ovesta. Saarnalta säästyin, mutta naurun kohteeksi päädyin…

Naurua riitti myös lounaalla, oli mukava tavata pitkästä aikaa. Edellisen perjantailounaan aikaan kun olin Prahassa enkä päässyt mukaan, ja viikon takainen ”välilounas” jäi myös väliin samalle päivälle osuneen tikkien poiston takia. Mielelläänhän sitä olisi rupatellut pitempäänkin, mutta kaikilla (paitsi itselläni) työt odottivat. Mutta hyvä näinkin, tapaaminen piristi kummasti puoleksi erakoituneen mökkihöperön mieltä.

Olin suunnitellut käyväni samalla reissulla Erämessuilla, kun kerran kaupungissa olin. Mutta lyhytkin hetki helteisessä keskustassa rupesi ahdistamaan ja oma piha, hyvä kirja ja kylmä siideri rupesivat tuntumaan sangen varteenotettavalta vaihtoehdolta. Joten messut jäivät väliin, vaikka olin jättänyt autonkin Matkakeskuksen parkkiin ihan sitä ajatellen, ettei tarvitse siinä välissä ruveta siirtämään autoa minnekään.

Ensin piti kuitenkin käydä vielä Kodin Ykkösessä, sieltä oli sopivasti eilen tullut ilmoitus että viime viikolla ostamani sohvapöytä on noudettavissa (olin saanut 30 % alennuskupongin joka oli voimassa ainoastaan 1.6. – pitihän sillä jotain ostaa, tosin samalla olin ostanut myös puutarhakalusteita…). Kiersin siinä samalla myymälän päällisin puolin läpi, tarkempaan syyniin ei ollut tarvetta koska olin tehnyt sen viime viikolla.

Jo viime viikolla olin ihastunut myynnissä olleisiin lintuaiheisiin pihakoristeisiin. Tuolloin Järjen Ääni (lue: jälkikasvu) oli mukana ja patsas jäi ostamatta. Tänään olin liikkeellä yksin… Sitä paitsi, löysin pihan puutarhamyymälästä hienon kurjen, jollaista ei myymälän sisällä ollut lainkaan tarjolla. Niinpä se tarttui matkaan.

Palokassa kierrellessäni Tytär soitti ja pyysi minua viemään kukan haudalle. Ehdotin, että menisimme sinne yhdessä. Niinpä hain hänet kyytiin ja ajelimme ensin puutarhalle ostamaan sopivaa kukkaa. (Ritun puutarha Muuramen teollisuusalueella: suosittelen!) Siellä bongasin koristehirssin, joka oli tosi kaunis eikä edes kauhean pahan hintainen. Rupesin jo miettimään sille sopivaa seuralaista piharuukkuun, kun Järjen Ääni muistutti, mitä varten olimme puutarhalle tulleet. Siispä maksoimme haudalle valitsemamme kukan ja lähdimme.

Haudalla käytyämme vein tyttären takaisin omaan kotiinsa. Kotiin palatessani kävin matkan varrella Muuramessa kaupassa (piti ostaa sitä suunnitelmiini kuulunutta kylmää siideriä), ja samalla koukkasin takaisin puutarhalle. Ja nyt siis ilman Järjen Ääntä… Tuloksena kaksi koristehirssiä, ja niiden juurelle bataatti.

Kotiin tultuani istutin ostamani kasvit ruukkuun ja asettelin kurkipatsaan siihen vierelle. Käänsin puutarhatuolin sopivasti, niin että lukiessani ja siideriä siemaillessani saatoin samalla ihailla uutta asetelmaani. Ja olin kovin tyytyväinen heräteostoksiini. Ja olen kyllä vieläkin, aika harvoin loppujen lopuksi joudun katumaan hetken mielijohteesta tekemiäni hankintoja.