Viimeisen sairaslomapäivän kunniaksi kävin tänään työterveydessä näyttämässä leikattua kättäni. Lopputulos: tietokoneen näpyttely ja hiiren käyttö oikealla kädellä ovat edelleen kiellettyjen listalla, ja sairauslomaa jatkettiin kahdella viikolla. Onneksi vasen käsi pelittää vielä toistaiseksi (sekin leikataan näillä näkymin elokuussa), ettei minun kaltaiseni nettiaddikti joudu sentään ihan umpioon.

Siinä lekurin kanssa jutellessani erehdyin tunnustamaan, että yritin viikatehommia tässä pari päivää sitten. Sanoin kyllä ettei se oikein onnistunut, ja että se on ollut ainoa kerta kun olen tarvinnut särkylääkettä, jos ei ihan leikkausta seuraavia muutamaa päivää lasketa. Lääkärin kanta oli yksiselitteinen: viikatteen käyttö on kielletty. Piste. (Onneksi en sentään ehtinyt tunnustaa, että niittämisen jälkeen vielä haravoin niittämäni heinät – olisin varmaan saanut pakkopaidan ja 24/7 valvonnan…)

Kun yritin selittää miten yksin omakotitalossa asuvana vastaan tulee milloin mitäkin tekemistä, sain käskyn pyytää naapurin miestä apuun. Niinpä niin. Miksi pitää omaa, kun voi tarvittaessa lainata naapurilta (kommentoi Ystäväni asiaa, ja olen samaa sanonut itsekin eri yhteyksissä vaikka miten monet kerrat). Muuten hyvä, mutta kun tässä naapurustossa ei oikein ole muita kuin sinkkuja, eronneita ja leskiä. Ja kaikki siis naispuolisia…

Aikaisemmassa asuinpaikassani naapurustossani oli kyllä miehiä, ja lainailinkin heitä aina tarpeen tullen. Oli jopa valinnanvaraa, niin että saatoin välttää naapurin akkojen (anteeksi: rouvien) vihat lainaamalla milloin ketäkin miestä. Yksi tuli kesken vieraiden kanssa kahvittelun ihmettelemään vuotavaa lämminvesivaraajaani. Toinen kokosi minulle lipaston, joka oli sen verran kinkkisempi tapaus ettei oma osaamiseni riittänyt. Erityisellä lämmöllä muistelen sitä Ihanaa Naapuria, joka tuli omien kottikärryjensä kanssa apuun kun huomasi minun kärräävän klapeja etupihalta takapihan liiteriin, tai lumikolansa ja/tai lapionsa kanssa jeesaamaan minua lumitöissäni. Häneltä sai aina apua, vaikkei edes pyytänyt.

Aikoinaan iso vesisänkyni hajosi, ja laski vedet lattialle. Aamulla herätessäni katsoin ensin kieroon koiran suuntaan, kun sängystä noustessani astuin suoraan lammikkoon. Tarkempi tarkastelu osoitti, että (a) kyseinen neste oli väritöntä, ja (b) sitä oli aivan liian paljon että siitä voisi syyttää alle 20-kiloista koiraa.

Minulla ei tietenkään ollut mitään käsitystä siitä, miten kauan sänky oli vuotanut ennen kuin asia tuli ilmi. Joten ensi töikseni viritin lappoletkun sängystä takapihalle ja tyhjensin loputkin vedet. Ihan tyhjäksi sitä ei kuitenkaan pelkällä lapolla saanut, mutta rupesin raahaamaan lähes tyhjää vesipatjaa pihalle (ja sieltä autotalliin) nähdäkseni millaiset vesivahingot patjan alta paljastuu.

Vesivahinkoa ei onnekseni löytynyt. Mutta 190 * 200 cm vesipatja on kohtalaisen raskas ja hankalasti käsiteltävä myös lähes tyhjänä. Sain roudatuksi sen omin avuin makkarista eteiseen ja siitä vielä tuulikaappiin, mutta siihen se jämähti kahteen oviaukkoon, enkä saanut sitä enää liikkumaan suuntaan en toiseen.

Eihän siinä muu auttanut, kuin valita taas yksi naapuri uhriksi ja mennä soittamaan ovikelloa. Naapurin Rouvan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun esitin asiani: ”Olisikos Isäntä kotona? Tarvitsisin apua, ois vähän sänkyhommia.” Rouva tuli varalta itse mukaan katsomaan, että mistä oikein oli kyse... Taisin kuitenkin saada puhtaat paperit, koska edelleen olemme hyviä ystäviä (vaikka olemme kumpikin jo muuttaneet toisaalle).

Se oli taajamassa asumisen hyvä puoli: kun omat voimat tai osaaminen ei riittänyt, saattoi naapurista pyytää apua. Kyllähän täällä nykyisessä kodissanikin naapuriapu toimii loistavasti, mutta vähän toisenlaisissa asioissa. Miehen lainaaminen naapurilta ei ole enää ihan yhtä yksinkertaista kuin ennen. Mutta onneksi nykyään on mahdollisuus käyttää vävytyövoimaa…