Vaikka ovatkin samaa rotua, meillä(kin) koirien välillä on selviä eroja yksilöiden välillä, toiset isompia, toiset pienempiä. Tällä kertaa ajattelin pohdiskella vähän pienempiä eroja. Ja ei, kyse ei ole sukupuolten välisistä eroista, vaan ihan arkisesti kokoeroista.

Siida on porukan pienin, mikä on arvattavissakin, onhan kyse lauman ainoasta nartusta. ”Virallista” mittausta ei Siidasta ole kuin hieman alle vuoden ikäisenä, tuolloin junioriluokassa tulos oli 46 cm. Nykyään Siida on mielestäni vähän tätä korkeampi, toisiin koiriin verrattuna veikkaisin korkeudeksi 48 cm. Sitä paitsi, mitä olen lappalaiskoirien näyttelyarvostelujen kanssa peuhannut, näyttäisi siltä että Poti usein saa koirien kooksi sentin-pari vähemmän kuin useimmat muut (mittaavat) tuomarit…

Sen minkä Siida häviää koossa, sen se voittaa ketteryydessä. Kun olin (vihdoin) tiibetinterrierin jälkeen oppinut pitämään tavarat 51,5-senttisen Haltin ulottumattomissa, tuli taloon pieni marakatti, joka kiipeili tyhjentämään biojäteastiasta suodatinpussit ja pilpustamaan ne sänkyyni (termi ”porokoira” sai tuolloin ihan uuden merkityksen, ja olenkin sen jälkeen käyttänyt omista koiristani käsitettä ”etelän kahvinporokoirat”). Kahvinkeittimen pudottaminen taisi olla pehmeälle Siidalle vähän isompi juttu, sen jälkeen pahin kiipeilyinto rauhoittui – mutta vain joksikin aikaa.

Nyt vanhemmiten Siida ei enää juurikaan kiipeile, tai sitten olen oppinut paremmin blokkaamaan kaikki kiipeilymahdollisuudet. Vaan nytpä meillä on ”pikkujätkä” Tirri, mitatusti 53 cm, joka onnistuu kurottelemaan aivan uusiin ulottuvuuksiin. Vaikka eroa Haltiin ei säkäkorkeudessa ole kuin 1,5 senttiä, ylettyy Tirri selkeästi ylemmäs/pidemmälle kuin Halti tai Siida.

Ajatellaanpa esimerkiksi että olen tehnyt uunissa ruokaa, ja haluan laittaa uunivuoan joksikin aikaa likoamaan tiskaamisen helpottamiseksi. Aikaisemmin laitoin uunivuoan tiskialtaan pohjalle, laskin siihen vettä ja jätin likoamaan. Yksinkertaista. Nykyään teen saman, mutta sen lisäksi joudun lisäämään vettä pari kertaa päivässä, koska Tirri onnistuu aina jossain välissä juoda lipsimään ”maustetun” liotusveden. Sillä ei ole mitään väliä vaikka laittaisin tiskiainettakin liotusveteen, tarvittaessa Tirri käy juomassa tiskivettäkin vaikka kesken tiskaamiseni.

Viime yönä heräsin omituisiin ääniin, kolinaan ja kalahteluihin, ja menin katsomaan mistä on kyse. Kuinka ollakaan, Tirri oli käynyt varastamassa tiskipöydältä ruokaveitsen ja reikäkauhan, ja nuoleskeli/kalusi niitä tyytyväisenä olohuoneen sohvalla. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun ruokailuvälineitä löytyy milloin mistäkin, välillä sängyn alta, välillä sohvalta tai koirien pedistä. Tosin tähän ”syntiin” sortuvat kaikki kolme koiraa, aina kun vain ylettyvät – ja Tirri siis nykyään useimmin, koska ylettyy parhaiten. Erityinen herkku on paistolastat, niitä ostan säännöllisesti lisää, eikä silti kaapeista taida löytyä yhtäkään jossa ei olisi koirien hampaiden jälkiä.

Tänä aamuna kauniin sään innoittamana menin verannalle juomaan aamukahvia ja jätin takaoven auki. Hetken kuluttua havahduin kuuntelemaan sisältä kuuluvaa outoa ääntä, ja menin katsomaan. Olin jättänyt koirien kuivamuonat turpoamaan, ja Tirri oli päättänyt mennä apajille. Haltin kippo oli jo tyhjennetty, Tirrin omasta oli puolet syöty. Siidan kuppi oli kauimmainen, ja vielä koskematon siinä vaiheessa kun ehdin paikalle. Kun koirien aamupalan aika tuli, oli Tirri ihan myrtsinä kun sai omaan kuppiinsa vain tilkan piimää… Yritti mennä varastamaan Siidalta (Haltilta ei uskaltanut), mutta ehdin väliin.

Pääsääntöisesti olen oppinut pitämään kaikki ruuat koirien ulottumattomissa. Tunnen oloni ihan vaivautuneeksi koirattomissa talouksissa, tai sellaisissa joissa on vain pieni koira, kun esim. sokerikippo tai pullavati voi jäädä lojumaan pöydälle. Ei meillä vaan…

Toisaalta olen kovasti tyytyväinen, etten ole hurahtanut sentään tämän isompaan rotuun. Kaikkea ei sentään ole tarvinnut ripustaa kattoon, vaikka Tirrin pahimpana termiittikautena sellaistakin suunnittelin. Mutta kieltämättä aina välillä on käynyt mielessä, että voisiko seuraava koira olla sellainen pikkuterrieri, josta olen ”aina” haaveillut…