Otsalamppulenkkikausi on parhaimmillaan. Nimenomaan parhaimmillaan, nyt kun vihdoin on saatu maa edes vähän valkoiseksi – toivottavasti tuo lumi tällä kertaa on pysyväistä sorttia. Tiellä ja helpommassa maastossa (kuten sänkipellolla) pärjäisi vaikka ilman otsalamppuakin, ja heikommallakin paristolla varustettu lamppu valaisee kummasti saadessaan lisäpuhtia lumen heijastuksesta.

Pimeässä hiljaisuudessa kulkeminen on jotenkin rentouttavan terapeuttista. Ja kun ei näe kunnolla kuin valokeilan verran edessään, tulee seuranneeksi enemmän koirien tekemisiä. Valoisan aikaan sitä helposti katselee kaukaisuuteen maisemia.

Koirien haistelua on hauska tarkkailla ja yrittää tulkita. Myyrähyppy ja sitä seuraava hillitön kaivaminen tarkoittaa tietenkin myyränkoloa. Lisäksi maastosta löytyy paljon eri eläinten jälkiä, joita koirat seuraavat kukin tyylillään. Minä sitten tyylin perusteella yritän arvailla, mikä eläin tällä kertaa on kulkenut reitillämme – kolmen koiran ryysäämisen jälkeen jälki on yleensä siinä määrin myllääntynyt, ettei sitä enää pysty tunnistamaan siinä vaiheessa kun saan sen valokeilaan.

Tirri seuraa muutaman askeleen verran lähes jokaista jälkeä lumikosta (tms.) lähtien. Mutta sillä ei pinna riitä varsinaiseen jäljestämiseen, vaan se rupeaa hyvinkin pian touhottamaan taas johonkin toiseen suuntaan. Lisäksi se rupeaa hyvin herkästi haukahtelemaan vanhallakin jäljellä (onko tämä sitä ajokoetermistön ”herättelyä”?).

Siida on kärsivällisempi jäljestäjä, mutta se ei kauheasti jaksa vaivautua kovin vanhojen jälkien takia. Ja jäljestettävän pitää yleensä olla vähintään kissa, pienemmistä ei ole niin väliä – myyränkolojen kaivaminen on tosin oma juttunsa, samoin yllätyshyökkäyksellä napattavat linnut. Siida ei myöskään viitsi haukkua vanhalla jäljellä, siinä vaiheessa kun Siidan haukku irtoaa, on kyseessä jo suhteellisen tuore jälki.

Halti on äijä, ja äijien alaa on suurriista. Ketunkin jälkien pitää olla melkoisen tuoreet, ennen kuin Halti niistä piittaa, mutta annas olla jos kohdalle osuu peuran tai hirven jäljet. Halti on myös äänetön jäljestäjä, se ei yleensä hauku muuten kuin näköhavainnosta. Suurriistan metsästäjänä Halti on myös porukan ilmavainuisin, siinä missä Siida ja Tirri skannaavat kuonollaan maanpintaa, saattaa Halti nostaa kirsun ylös ja haistella tuulta.

Otsalamppulenkillä en tietenkään näe, minkä takia koirat milloinkin intoilevat, kiihkoilevat ja sinkoilevat. Mutta eri koirien reaktioita seuraamalla pystyn kuvittelemaan jonkinlaisen valistuneen arvauksen. Eri asia sitten on, miten metsään (sananmukaisestikin) arvaukseni menee. Mielenkiintoisimpia hetkiä on ne, kun jokainen koira sinkoilee joka suuntaan hihnat solmussa ja vähintäänkin nuoriso-osasto haukkuu kurkkunsa käheäksi. Silloin pimeyden keskellä selkeästi on jotain, ja se joku on suhteellisen lähellä.

Tirrin touhotuksista ei kannata liikoja johtopäätöksiä tehdä, mutta silloin kun Siidakin osoittaa pimeydessä olevan elukan, on kyseessä ilman muuta Tärppä. Ja jos Haltikin innostuu hötkyilemään, piilee pimeydessä jo vähän isompi eläin, toisin sanoen Möhköfantti. Nehän kuuluvat kumpikin Puolen Hehtaarin Metsän luonnonvaraiseen eläimistöön...