Ei minulla tänään mikään erityisen rasittava työpäivä ollut. Päinvastoin, oikeastaan ihan mukavakin. Mutta kuten aikaisemmista postauksistani on joku näppärä voinut jo päätellä, aamuheräämiset eivät oikein ole minun juttuni. Joten töistä kotiin ajellessa väsytti. Ja piti vielä koukata kaupan kautta. Ja auton lämpömittarikin näytti kiristyvää pakkasta. Kaiken lisäksi töistä lähtiessäni olin saanut huomata, että olin jälleen onnistunut pysäköimään autoni väärään ruutuun – sähkötolppa oli ollut pimeänä, ja lohkolämmittimen johdon virittely siten pelkkää ajan hukkaa.

Fiilis oli siis jokseenkin tympääntynyt. Ajellessani mietin, että näinköhän saan kotona edes autoa pihaan, vai onko vastassa läpäisemätön aurausvalli. Tässä kun on lunta sadellut jo useana päivänä, niin jo aamulenkillä katsastelin kertynyttä määrää sillä silmällä, että taitaapi päivän mittaan aura lähteä liikkeelle – meillä kun on kolmen talon käytössä pieni yksityistien pätkä, jota muuan lähitalon isäntä käy auraamassa aina tarvittaessa.

Kääntyessäni postilaatikoilta pihatielle huomasin, että aura todellakin oli käynyt. Kotia lähestyessäni huomasin, että se itse asiassa olikin juuri pörräämässä taloni kohdalla, ja lähti jatkamaan matkaansa että pääsisin kurvaamaan autolla pihaani.

Läpipääsemättömän aurausvallin sijasta vastassani olikin aurattu piha! Ystävällinen aurakuski oli käyttänyt hyväkseen sitä, ettei autoni ollut pihassa ja siivonnut alueen traktorilla. Vain pieni nurkka oli auraamatta – ja sekin ilmeisesti sen takia, että tulin kotiin ”liian aikaisin”, ja omalla autollani blokkasin tuon nurkan.

Miten voikin pienestä asiasta tulla hyvä mieli. Minun ei tarvinnut ensi töikseni singahtaa lumitöihin, vaan saatoin rauhassa ruokkia koirat ja istahtaa lukemaan päivän postit. Vasta iltalenkin päälle kolasin ”samalla hiellä” viimeisen nurkkauksen, eikä siinäkään mennyt kuin hetki.

Siinä kolatessani mietin, miten pienistä asioista hyvä palvelu loppujen lopuksi koostuu. Aurakuskilta ei varmaan mennyt kovin montaa minuuttia pyyhkäistä traktorillaan minun pieni kahden auton ”parkkipaikkani”, mutta tuo pieni ele pelasti minun iltani. Juuri sitä on hyvä palvelu: pieniä tekoja, sanoja ja eleitä, joilla yllättää positiivisesti. Sen ei tarvitse maksaa mitään, eikä sen tarvitse olla vaivalloista.

Vielä kun osaisi itsekin ottaa tuollaisen palveluasenteen osaksi omaa käytöstään, niin työssään kuin vapaa-ajallaankin. Joillakin se tuntuu olevan luonnostaan…