Luin aikoinaan Philippe Delermin kirjan Ensimmäinen siemaus olutta. Siinä hehkuteltiin ensimmäisen olutsiemauksen ihanuutta: toinen ja kolmas, saati viideskymmenes eivät ole ollenkaan sama juttu. Kirjassa kuvailtiin myös monia muita elämän pieniä iloja, joita ei aina tule huomanneeksi.

En muista enää tarkasti kirjan yksityiskohtia, mutta sen muistan, että olin suurimmaksi osaksi samaa mieltä Delermin kanssa. Varsinkin sen ensimmäisen olutsiemauksen osalta. Kun hetki on oikea, esimerkiksi lumitöiden, ruohonleikkuun tai saunan jälkeen, ei mikään voita sitä nautintoa, jonka saa ensimmäisestä siemauksesta kylmää olutta. Onhan siideri tai viinkin ihan hyvää, mutta niillä ei jostain syystä saa sitä ensimmäisen siemauksen nautintoa.

On minun(kin) elämässäni myös paljon muita pieniä iloja, jotka tässä talouskasvua ihannoivassa maailmassa ovat yllättävän usein ilmaisia, tai ainakin lähes ilmaisia. Kulinaristisia nautintoja voi toki saavuttaa kolmen ruokalajin illallisella huippuravintolassa, mutta silti asetan etusijalle kevään ensimmäisen grillimakkaran. Jonka kärtsään tietysti heti, kun säät hieman lämpenevät. Useimmiten ennen kevään ensimmäistä grillimakkaraa olen ensin lapioinut lumet grillin edustalta (ja grillistä). Vajaa neliömetri grillin edustalla riittää mainiosti saunajakkaralle ja innokkaalle grillaajalle, ja olutkin pysyy mukavasti kylmänä kun sen tumppaa vieressä olevaan lumikinokseen. Eikä grillin pohjalla oleva jääkään ole mikään este: siihen kun laittaa ensin tyhjän kaljapaksin alle, ja virittää tulet vasta sen päälle, niin hyvin onnistuu. Siinä vaiheessa kun kaljapaksi on palanut välistä, on hiillos jo sen verran voimissaan ettei se enää sammu alla olevan jään voimalla.

Myös kevään ensimmäinen aamukahvi ulkona on mainitsemisen arvoinen. Puhumattakaan kevään ensimmäisestä titityystä (tänä vuonna olen sen jo kuullut), ja paria kuukautta myöhemmin ensimmäisistä peipon lurituksista. Samoin joutsenien ja kurkien paluu sykähdyttää joka vuosi. Ja niin monen muunkin ”kevään ensimmäisen”, oli se sitten leskenlehti, kärpänen tai sitruunaperhonen.

Minun pienistä iloistani monet ovat aina liittyneet jollain tapaa luontoon, mutta täällä Puolen Hehtaarin Metsässä se jotenkin vielä korostuu. Miten mahtavalta tuntuukaan katsoa hirveä tai peuraa omassa pihassaan, tai seurata lehtokurpan jokailtaista ylilentoa. Tai bongata neljä erilaista tiaista yhtä aikaa lintulaudalta – oli todella hyvä idea viritellä lintulauta työhuoneen ikkunan taakse, etätyöpäivänä tai viikonloppuisin tietokoneella istuskellessa on niin mukava välillä lepuuttaa silmiä ja seurata lintulaudan tiaisia, punatulkkuja ja muita. Mitenkään väheksymättä noita edellä mainitsemiani kärpäsiä ja perhosia…

Kun oikein rupeaa miettimään, niin pienten ihanien asioiden listahan on lähes loputon. Ensimmäinen yö puhtaissa lakanoissa petivaatteiden tuuletuksen ja lakanoiden vaihdon jälkeen. Viesti tai puhelu vanhalta ystävältä (tai vanhalle ystävälle – miksi sen tekee niin harvoin?). Hyvä ja ystävällinen palvelu vaikkapa kaupassa. Kiireetön sunnuntaiaamu, kun voi ihan rauhassa virua sängyssä vielä vartin – tai vaikka tunnin. Riehakkaasti tervehtivä koiralauma kotiin tullessa. No okei, tuo koiralauma ei ehkä kuulu kategoriaan ”lähes ilmainen”, mutta ehdottomasti se on kyllä hintansa arvoinen…

Myös omista tekemisistään voi saada ”pieniä kicksejä”. Jos koulutuskentällä osaa antaa koirakolle pienen idean, jolla he pääsevät taas hieman eteenpäin, tai koiranäyttelyn talkoolaisena saa positiivista palautetta tekemästään työstä. Uusimpana olen saanut kokea auttamisen iloa Plan-kummina ja vapaaehtoisena Plan-kielenkääntäjänä. Sitähän se vapaaehtoistyö on: antaessaan saa – eihän sitä muuten jaksaisikaan.

Joten taidan tässä siemaista saunaolueni loppuun, nauttia huomenna kauniista keväthangista talitinttien kiljuessa ja odotella sitä päivää jolloin saan taas kaivaa grillin esiin lumen alta ja pääsen kärtsäämään makkaraa. Ja siteerata Tapio Rautavaaraa: Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!