Olen aina sanonut, ettei mikään ole niin kallis kuin ilmainen risteily. Alan kuitenkin olla vahvasti sitä mieltä, että vapaalippu messuille tulee vähintäänkin hyvänä kakkosena…

Ensi viikonloppuna järjestetään Jyväskylässä kirjamessut. Alkuviikosta Esikoinen soitti ja kysyi, olisiko minulla lauantaina (siis tänään) asiaa kaupunkiin – Suomalainen Kirjakauppa oli ilmoittanut jakavansa aamusta alkaen nopeimmille kanta-asiakkaille vapaalippuja messuille. Lapsi haluaisi lipun, mutta ei itse pääsisi sitä työvuorojensa takia hakemaan.

Sanoin ensin, ettei minulla ole asiaa kaupunkiin, enkä täältä asti viitsi pelkkien vapaalippujen takia sinne lähteäkään. Myöhemmin kuitenkin muistin, että minunhan pitäisi viikonlopun aikana kuskata Kuopukselle televisio ja mikroaaltouuni, jotka ovat siirtymässä Siskon luota Kuopuksen osoitteeseen. Voisin vallan mainiosti ajoittaa tuon kuskausreissun lauantaiaamupäivään, ja piipahtaa samalla hakemassa messuliput.

En tiennyt miten paljon messulippuja olisi jaossa, joten varalta laitoin oikein kellon soimaan aamulla, että ehtisin kohtuullisen ajoissa kaupunkiin. Keskustassa säntäsin ensimmäisenä kirjakauppaan, ja siellä vielä ensimmäisenä kassalle, ja sain kuin sainkin liput sekä Esikoiselle että itselleni. Ja lipuilla kyllä näytti olevan kysyntää, kassalla oli kellonaikaan nähden yllättävän paljon jonoa, ja lähes kaikki asiakkaat olivat messulippuja hakemassa.

Kun liput olivat turvallisesti käsilaukussa, saattoi rauhassa katsella vähän ympärilleen. Ajattelin ensin mennä tutkailemaan alakerran ale-hyllyjä, mutta sitten päätin kerrankin pysyä lujana ja kaukana ale-kirjoista. Sen sijaan huomasin postikorttitelineessä kauniita Jyväskylä-kortteja. Ja viereisessä telineessä muuten vain kauniita kortteja…

Hurahdin viime kesänä postcrossaukseen, eli lähettelen postikortteja ympäri maailmaa – ja myös saan niitä eri maista suunnilleen samaan tahtiin. Yleensä ostan kortit Kirjatorilta, siellä kun saa ihan mukavia kortteja kymmenen kolmella eurolla. Jyväskylä-kortteja siellä kuitenkin on aika vähän, samoin kuin omassa lähikaupassani. Postcrossaus-profiilissa jokainen crossaaja voi esittää toiveita siitä millaisia kortteja mieluiten haluaisi saada – ja hyvin monen toivomus on lähettäjän kotikaupunkia esittelevä kortti.

Rupesin siis valitsemaan Jyväskylä-kortteja, vaikka ne maksoivatkin euron kappale. Sen jälkeen siirryin seuraavalle telineelle, jossa oli vintage-kortteja ja kauniita Suomi-kortteja. Seuraavassa telineessä oli Inge Löök –kortteja, joita en ollut aikaisemmin nähnyt missään myytävänä, mutta jotka myös kuuluvat monen postcrossaajan toivelistaan. Niitäkin piti poimia jokunen, vaikka kappalehinta oli jo 1,20. Sitten oli hienoja vähän isompia kortteja (1,60 kappale), joissa oli mm. avantouintia ja saamelaisten pukuja. Lopputuloksena oli iso nippu postikortteja ja 40 euron lasku – mutta olin onnistunut käymään kirjakaupassa ostamatta yhtään kirjaa!

Autolle kävellessäni päätin räntäsateen ”kunniaksi” mennä Forumin läpi. Ja siellähän on Kirjatori. Josta siis saa kymmenen postikorttia kolmella eurolla. Ostin 20. Ja lisäksi yhden keittokirjan, sekä puoleen hintaan myydyn pintaviallisen (minä en kyllä mitään vikaa huomannut) kirjan eläinten jäljistä. Laskun loppusumma lähenteli kahta kymppiä.

Olin jättänyt auton Matkakeskuksen parkkihalliin, koska siellä voi pysäköinnin maksaa lähtiessään – ja minulla ei juuri koskaan ole käteistä. Automaatilta piti sitten nostaa sitä käteistä että saan auton ulos hallista. Sain tietenkin kahden kympin seteleitä, ja parkkihallin pysäköintiautomaatti antaa vaihtorahat kolikkoina. Joten poikkesin Kalpikseen ”ostamaan suklaapatukan” ja samalla rikkomaan setelin pienemmäksi, ettei rahapussi ratkeaisi vaihtorahakolikoiden määrästä. Mutta Kalpikseen oli tullut vaikka miten paljon uusia irtokarkkeja edellisen käyntini (josta oli varmaan puoli vuotta) jälkeen, joten päätinkin ostaa niitä pienen valikoiman.

En ostanut juurikaan ”vanhoja tuttuja”, ainoastaan ihan muutamaa must have –herkkua, vaan keskityin niihin uutuuksiin. Silti pussi tuli niin täyteen, etten meinannut saada sitä suljettua. Ja suklaat keräsin vielä toiseen pussiin, etteivät ne lähmääntyisi suolapintaisten salmiakkien seassa… Kassalla vaaka osoitti ostokset lähes 25 euron arvoisiksi.

Sitten lähdin jo kiireesti keskustasta, ennen kuin törsäisin vielä lisää. Auton nokka kohti Kuopuksen kotia, ja siellä telkkari ja mikro pois kyydistä. Siskon vanha mikro osoittautui kuitenkin liian suureksi Kuopuksen keittiöön. Sovimme, että minä otan sen itselleni, ja Kuopus saa minun vanhan mikroni – olin muutenkin jo jonkun aikaa harkinnut uuden mikron hankintaa, ja sitä odotellessa Siskon vanha kelpaisi aivan mainiosti.

Kotimatkalla poikkesin vielä katsomaan, olisiko Esikoisella hiljainen hetki töissä jotta voisin jättää toisen messulipuista hänelle (totesimme, ettemme aikataulullisista syistä pysty menemään messuille yhdessä). Asiakkaita ei ollut montaa, mutta eipä näkynyt Esikositakaan. Menin siis piipahtamaan Prismassa katsomassa, löytyisikö sieltä tarvitsemaani pientä CD-laukkua.

Ei löytynyt. Sen sijaan löytyi kaksi Anna Puun levyä yhteensä kympillä. Myös Pariisin Kevään levyjä oli samanlaisessa tarjouksessa. En ollut koskaan kuullutkaan Pariisin Keväästä (siis yhtyeestä) ennen kuin pari päivää sitten, jolloin Työkaveri kertoi ostaneensa yhtyeen levyn. Koska musiikkimakumme ovat aika lähellä toisiaan (poislukien ooppera), uskaltauduin ostamaan tämän sian säkissä. Eihän se edes maksanut paljoa.

Kun kerran olin Prismassa, ajattelin käydä katsomassa missä hinnoissa mikroaaltouunit ovat nykyään. Rosenlew oli tarjoushinnassa, ja niitä oli vain kaksi jäljellä. Joista toinen lähti minun matkaani. Lisäksi matkaan lähti myös 10 kappaleen paketti henkareita, koska sekä vaatehuoneessa että eteisen naulakossa minulla oli ”lukupullat”, eli henkareita tasan tarvittava määrä eikä yhtään esim. vierasvaraksi. Prisman laskun loppusumma lähenteli jo satasta…

Ilmaisten messulippujen hakeminen tuli siis maksamaan parisataa euroa, jos lasketaan mukaan myös pysäköinti ja polttoaineet. Ja tämä oli siis vasta lippujen hakureissu, itse messut ovat vasta ensi viikonloppuna. Tuskin maltan odottaa, mitä siitä seuraa…