Aina silloin tällöin sitä surffailee aikansa kuluksi erilaisissa blogeissa. Ja toisinaan siellä tulee vastaan erilaisia ”aakkosia”. Eli jonkun teeman ympärille kehiteltyjä juttuja, jotka alkavat jokainen eri alkukirjaimella. Tänään koirien kanssa käppäillessäni innostuin miettimään, millaiset olisivat Puolen Hehtaarin Aakkoset. Ihan joka kirjaimelle en keksinyt omaa juttua vielä lenkillä, joten ajatusleikki jatkui pitkin iltaa kotona. Viimeiset puuttuvat kirjaimet keksin (kuinka ollakaan) saunan lauteilla.

Joten tässäpä näitä:

A – Agility. Kaikista koirien kanssa puuhasteluista ehdottomasti minun lempparini. Ja taitaa olla aika lailla kärkipäässä myös koirien arvoasteikossa.

B – Bulimia. Tirri kärsii jonkunlaisesta bulimiasta (tai ei Tirri itse kärsi, mutta minä kärsin Tirrin bulimiasta). Ei onneksi sanan perinteisessä merkityksessä, mutta sillä on paha tapa syödä milloin mitäkin, heinistä ja risuista aina lelunkappaleisiin ja minun sukkiini. Niitä se sitten oksentelee pääasiassa öiseen aikaan. Osa menee myös suoliston läpi, ja aina keväisin tunnenkin itseni pöllöjen oksennuspallojen tutkijaksi tai joksikin muuksi vastaavaksi, kun lumen alta paljastuneita paskoja keräillessäni tunnistan Tirrin jätöksistä löytyviä värikkäitä tekstiilinkappaleita.

C – C-vitamiini. Eläinkunnasta ainoastaan marsut ja ihmiset sekä (muistaakseni ihmis-) apinat tarvitsevat C-vitamiinia ruuassaan, muut eläimet pystyvät valmistamaan sitä elimistössään. Jonkun pitäisi kertoa tuo myös minun koirilleni. Koko lauma on ihan hulluna kaiken maailman rehujen perään, varsinkin Halti ja Siida kiipeäisivät vaikka perse edellä puuhun saadakseen palan porkkanaa. Meillä ei biojäteastiaan päädykään juuri muuta kuin suodatinpussit kahvinporoineen (jotka nekin nuo kahvinporokoirat varastaisivat jos vain saisivat tilaisuuden). Salaatin ja kaalin kannat, kurkun päät, porkkanat, kaikki uppoavat noihin ahmatteihin. Sillä pienellä poikkeuksella, että kun salaattia tehdessäni pudotin vahingossa raakaa sipulia lattialle, vain Halti ja Siida söivät sitä. Tirrikin otti suuhunsa, mutta sylkäisi heti pois.

D – Depressio. Kokemuksesta voin sanoa, että tämä ei ole mitenkään kiva juttu. Mutta siitäkin selviää ajan mittaan, jos vain haluaa. Ulkopuolisen on vaikea käsittää, miten lamaannuttava tila masennus voi olla, ja miten hyvää tarkoittavat ”Ryhdistäydy, ja ota itseäsi niskasta kiinni” -ohjeet vain lisäävät ahdistusta. Miten sitä voisi kukaan ulkopuolinen tajutakaan, kun itsekään ei ymmärrä miten on mahdollista ettei kerta kaikkiaan pääse ylös sängystä, vaan tunnista toiseen vain makaa ja tuijottaa kattoon. Onneksi minulla on sentään nuo tassuterapeutit, jotka pakottivat pitämään yllä jonkunlaista päivärytmiä.

E – Espanja. Oikeastaan tuo pitäisi kirjoittaa pienellä kirjaimella. En ole käynyt Espanjassa kuin muutaman kerran työn puolesta, ja ihan kiva maahan se on, mutta lomakohteena ei kuitenkaan mikään must, paljon muitakin houkuttelevia paikkoja on. Mutta espanjankieleen olen hurahtanut, vaikken sitä osaakaan juuri alkeita enempää. Hirveä hinku olisi oppia enemmänkin, toivottavasti täkäläinen kansalaisopiston ryhmä saa jatkaa vielä ensi vuonnakin. Ja sen jälkeen…

F – Facebook. Koukussa ollaan, pakko se on myöntää. Alkujaan liityin naamakirjaan jäädessäni vuorotteluvapaalle ja (hauva)vauvalomalle. Niin monet ystäväni pyysivät lähettämään kuvia Siidan pennuista sitten kun ne syntyvät, että katsoin parhaaksi jakaa ne facebookin kautta. Ja sillä tiellä ollaan edelleen, vaikka Tirri täytti helmikuussa jo neljä vuotta.

G – Grillaus. Tämä valinta ei taatusti ole mikään yllätys kenellekään minut tuntevalle. Kesäaikaan ruoka valmistetaan grillissä, piste. Keväällä grillauskausi aloitetaan makkaran kärtsäyksellä heti kun grillin saa kaivetuksi esiin lumen alta ja siihen eteen vielä mielellään saunajakkaran kokoisen aukon (tänä vuonna se tapahtui helmikuussa). Ja syksyllä jatketaan niin kauan kunnes lumipeite on liian paksu tai pakkanen saavuttaa kaksinumeroiset luvut. Kotona asuessaan jälkikasvu oli korviaan myöten täynnä grilliruokaa, nyt olen ilokseni saanut huomata, että he koti-kotona käydessään haluavat päästä grillaamaan aina kun vain mahdollista.

Olisikohan tämä ensimmäinen osa nyt tässä. Loput kirjaimet sitten myöhemmin, toivottavasti ihan lähipäivinä. Stay tuned…