Jospa sitä jatkaisi näiden aakkosten kanssa, edellisestä osasta onkin ihan huomaamatta kulunut jo ties kuinka pitkä aika. Kakkososaa tsekatessani huomasin että J oli jäänyt välistä, joten aloitan nyt sillä ja jatkan sen jälkeen ”oikealla” marssijärjestyksellä.

J – Jälkimetsä. Olen kaikkien kolmen porotuiseni kanssa käynyt tallomassa pk-jälkeä vaihtelevalla ahkeruudella. Mutta kun rupesin käymään metsässä Ystävän kanssa, rupesi treenaaminen olemaan säännöllisempää. Juttutuokioista jäljen vanhetessa tuli keskeinen osa koko harrastusta. Toisaalta minusta on myös hauska seurata miten kukin koira jäljestää omalla tavallaan, vaikka olen (mielestäni) kouluttanut ne samalla tavalla: Halti jäljestää rauhallisemmin ja korkeammalla nenällä, ja joutuu toisinaan kulmissa vähän etsimään jälkeä. Siida puolestaan viilettää jäljen hirmuisella vauhdilla (joskus hankalassa maastossa joudun laskemaan liinasta irti että pysyisin pystyssä), mutta uskomattoman tarkasti. Tirri on vielä vähän aloittelija ja tallon sille vähän helpompia jälkiä, jotka se ajaa rauhallisesti ja tarkasti. Ystävän sairastuttua harrastus on jäänyt minunkin osaltani tauolle, en yksinkertaisesti osaa/pysty menemään tallomaan jälkeä yksin, koko touhu on niin henkilöitynyt mielessäni Ystävän kanssa tehtäväksi.

O – Oma piha. Jo edellisessä kodissani vietin kesäisin suurimman osan ajastani pihalla, eikä se täällä Puolen Hehtaarin Metsässä ole ainakaan vähentynyt. Välillä urakoin jotain hyödyllistäkin, tai hissuksiin puuhastelen jotain pientä, mutta saatan myös istua tuntikausia lukemassa (ja/tai grillaamassa). Tai sitten vain käpsehdin ympäriinsä, katselen/kastelen kukkia, kuuntelen linnunlaulua, nautin olostani omassa pienessä paratiisissani.

P – Peppi & Panda. Peppi ja Panda olivat kumpikin minulle omalla tavallaan elämäni tärkeimpiä koiria. Niin kauan kuin muistan, olin haaveillut koirasta. Opittuani lukemaan luin kaikki kirjaston koirakirjat kannesta kanteen moneen kertaan (normaalisti oman kirjastokortin sai kirjastossamme siinä vaiheessa kun meni kouluun, minä sain kirjastotädin ”erikoisluvalla” jo vuoden-pari aikaisemmin). Minulla oli mielikuvituskoira, newfoundlandilainen Musti, joka kulki kanssani koulumatkat ja lohdutti surun hetkellä. Kunnes 10-vuotiaana unelmani toteutui, kun vanhempani toivat kotiin Peppi-bedlingtonin. Edelleen bedlingtoneilla on aivan erityinen sija sydämessäni, vaikka en enää sellaista itselleni ottaisikaan (tai no, vannomatta paras…). Panda-tiibetinterrieri taas oli ensimmäinen ihan oma koirani. Muutettuani pois kotoa kaipasin kaikkein eniten vanhempieni silloista koiraa, Sita-vehnäterrieriä. Otinkin sen suhteellisen usein luokseni hoitoon, mutta halusin koiran, jota ei tarvitse palauttaa juuri kun on tottunut koiramaiseen elämään. Opiskelijana minulla talvet kuluivat koulun penkillä ja kesät kesätöissä, mutta heti kun olin ensimmäistä kertaa ollut (opiskelun ohessa) talven töissä ja sain ensimmäisen kesäloman, hankin koiranpennun. Olin tuolloin aivan noviisi koiranomistajana, ja näin jälkikäteen olen tajunnut Pandan vieneen minua ihan 6-0, mutta silti Panda on minulle edelleenkin se Elämäni Koira. Ja jos ei muuta, niin ainakin sen opin Pandalta, että turkkirodut eivät ole minun juttuni…

Q – Q-tamo. Okei, myönnetään: tämä on ”hieman” keinotekoinen, mutta eipä sitä juuri muutakaan q:sta keksi. Sitä paitsi tykkään kuutamosta. En ole kuuhullu siinä mielessä että valvoisin täydenkuun aikaan tms., mutta jo Kaupungissa asuessani tykkäsin kirkkaina kuutamoiltoina suunnata iltalenkillä metsään ja kulkea siellä kuun valossa. Eikä tuo ole ainakaan vähentynyt täällä sivummalla asustellessa. Vaikka nykyisin teen talviaikaan lähes kaikki lenkit otsalampun valossa, sammutan tuon valon hyvin herkästi jos vain kuu antaa riittävästi valoa. Siinä sinisessä maisemassa on jotain maagista…

R – Relaatiot-sanapeli. Olen koukussa tuohon peliin. Nyt se on taas ollut jonkun aikaa tauolla kun muutenkin olen istunut vähemmän koneella, mutta sitten taas välillä saatan tuntikausia metsästää yhtä sanaa päästäkseni pelissä eteenpäin. Siinä saa kahlata ahkerasti wikipediassa, googlessa – ja kaks’plussan keskustelupalstalla. Tuolla palstalla kun on oma keskustelunsa kullekin tehtävälle, ja niissä annetaan sopivasti vinkkejä mutta ei kuitenkaan suoria vastauksia (tai ainakin niitä annetaan todella harvoin). Tuo peli löytyy osoitteesta http://hyotynen.iki.fi/relaatiot/ (suosittelen lukemaan ohjeet ensin) – ja peliin tutustuminen omalla vastuulla, ainakin tällaiselle ”sanahirviölle” se on todella koukuttava.

S – Sauna. Lapsena inhosin saunomista, en tykännyt löylyjen kuumuudesta. Mökillä oli eri juttu, siellä pääsi aina välillä pulahtamaan uimaan. Mutta taloyhtiön (ja vähän myöhemmin oma) sähkösauna ei vain napannut. Muistan, miten Siskon kanssa saimme käskyn olla löylyissä ainakin niin kauan, että laskemme sataan. Olimme lopulta melkoisen nopeita laskijoita – ja Sisko oli vielä minuakin nopeampi, joten hän sai useimmiten hoitaa laskemisen. Jossain vaiheessa keksin ruveta lukemaan saunassa (siinä vaiheessa jo omassa) vanhoja Valittuja Paloja. Aloin saunoa ensimmäisenä, jotta kukaan ei olisi heittänyt löylyä ennen minua, ettei löylyhuone vain olisi yhtään kostea. Kosteus kun tuppasi irrottamaan lehden sivut liimauksistaan. Vähän myöhemmin rupesin täyttämään saunassa ristikkolehtiä. Edelleen ensimmäisenä saunojana, ettei kosteus levittäisi kuulakärkikynän mustetta. Sittemmin olen oppinut nauttimaan saunomisesta, mutta edelleen saunon puusaunassa aina kun vain mahdollista. Jo edellisessä kodissani oli varsin oivallinen puusauna, mutta täällä Metsässä on kyllä vielä parempi. Löylyt ovat leppeät, ja parasta on mahdollisuus mennä terassille vilvoittelemaan kesät-talvet ilman että tarvitsisi välittää naapureista tai ohikulkijoista. Sellaista pakkasta ei olekaan, ettenkö saunan päälle menisi edes hetkeksi pihalle. Jossain vaiheessa kokeilin myös lumihankeen hyppäämistä saunomisen lomassa, mutta kolmen koiran taloudessa siinä on omat riskinsä: uuden lumen alla voi hyvinkin olla vanhoja miinoja…

Hetki sitten saunasta tulleena tähän lienee sopiva lopettaa taas tältä erää. Jatkoa seuraa kunhan inspiraatio iskee, ja luvassa on mitä todennäköisimmin selityksen makua, jäljellä olevat kirjaimet kun eivät ole niitä helpoimpia ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta. Until then…