Toi akka sit otti ja ilmoitti, et se on lupautunu mulle kirjuriksi, ei laskuriksi. Ja kun mun mielestäni kolmekuisen koiranpennun ei tartte osata laskea kuin oma ikänsä (eli siis kolmeen), niin saa sitten tästä eteenpäin nää mun postaukseni jäädä ilman järjestysnumeroa…

Mutta asiaan. Silloin kun akka kävi hakemassa mut luokseen, se sai myös kasviksen kirjoittamat koiranpennun käyttöohjeet. Joissa oli myös ohjeet siitä, miten mua pitäis ruokkia: alussa neljä kertaa päivässä, pääasiassa laadukkaalla kuivamuonalla, jota kuitenkin voi jatkaa eläinperäisellä proteiinilla kuten jauhelihalla, kananmunalla tai raejuustolla.

Alussa akka seuras noita ohjeita hyvinkin orjallisesti. Mutta sitten se rupes lipsumaan. Kyllä minä edelleenkin saan pääasiassa suositusten mukaista ruokaa, mutta aamun ensimmäistä annosta se jatkaa kaurapuurolla ja piimällä. Kaurapuurolla! Eihän se ole eläinperäistä, saati proteiinia! No piimä sentään kuuluu tuohon suositeltuun kategoriaan. Ja kun se akka joka tapauksessa keittää joka aamu kaurapuuroa Siidalle ja Tirrille, niin onhan siinä tietysti jotain pointtia antaa mullekin sitä samaa ruokaa.

Eli periaatteessa mun ruokintani on ihan oikeilla hollilla. Mutta välipalat on jotain niin eksoottista, et niihin meni vähän aikaa tottua. (Lähes) joka aamu akka laittaa saunapalvia voileiville, ja (lähes) joka ilta se grillaa pihalla makkaraa. Ensin yritin vähän vihjailla sille että mullekin maistuis, mutta eihän se mitään tajunnu. Sit kuitenkin huomasin, ettei Siida ja Tirri edes yritä kerjätä makupaloja. Eli turha laittaa paukkuja toivottomaan urakkaan.

Mutta annas olla, kun akka rupee kaivaan evästä jääkaapin alaosassa olevasta lokerosta! Silloin Siida ja Tirri on heti tikkana paikalla, ja minä tietysti toimin mallin mukaan. Eihän siitä tosin kostunut kuin jonkun salaatin tai kurkun kannan verran. Tai ehkä sai suikaleen kaalia. Mitä koiranruokaa se muka on? Ensin en ees tajunnu et ne on tarkotettu syötäviksi, mut sit kun Siida-mummo pari kertaa kävi näyttämässä et mitä niille on tarkoitus tehdä, rupesin kuitenkin syömään nuo rehut itse ennen kuin mummo ehtii ne napata.

Noitten akan salaattitarpeitten lisäksi Siida ja Tirri syö lenkillä heinää. Aika oudolta sekin minusta vaikuttaa, mutta pikku hiljaa olen ruvennut itsekin toimimaan annetun mallin mukaan. Siida syö myös risuja ja kepinpätkiä, siihen en sentään ole vielä sortunut. Kyllä minäkin tykkään palastella kaikenlaisia oksia, mutta syömään en ole vielä ruvennut. Mieluummin kannan ne sisälle, pienemmät risut sohvalle tai sänkyyn asti, ja pilpustan ne siellä. Isommat kappaleet silppuan lattialle.

Viime aikoina Siida ja Tirri on ruvennu lenkeillä ettimään ja syömään semmosia omituisia mönttejä, joista kuulemma käytetään nimitystä ”sieni”. Tai ei ne ihan mitä tahansa sieniä etsi, kaikki niitten ettimät sienet on ihan saman hajuisia. Akka sanoo et ne on ”koivuhaperoita”. Olen minäkin muutaman kerran varastanu itelleni palasia, mut jättäny ne kuitenkin sit syömättä. Paitsi tänään aamulenkillä, kun ihan itse löysin semmosen ”koivuhaperon” ja nappasin siitä hatun mukaani. Söinkin sen melkein kokonaan, mutta sitten rupesin tunteen itteni tyhmäksi ja jätin loput muille.

Niin että en minä ainakaan vielä oo oikein ymmärtäny et mikä noissa koivuhaperoissa nyt on olevinaan niin ihmeellistä. Mut Tirri-setä on kertonu, miten se hurjassa nuoruudessaan veti kärpässienipöhniä, se kuulostaa kyllä aika jännältä. Kuulemma ne kärpässienet on periaatteessa myrkyllisiä, mut ei niihin kuole, niistä tulee vain hassu olo. Ja sit jälkeenpäin pitää oksentaa kaikki mitä on syöny, mut Tirri on sanonu, et kärpässienipöhnä on kyllä sen oksentelun arvoista. Ilmeisesti niitä kärpässieniä ei vielä löydy, mutta toivottavasti Tirri neuvoo ne mulle sit kun ne on noussu esiin. Akka tosin väittää et oon vielä ihan liian pieni kokeilemaan kärpässieniä, Tirri oli sentään huligaanisyksynään puolitoistavuotias, mutta jos maistaisin vain ihan pikkasen. Tai sit kokeilen kärpässieniä vuoden kuluttua, silloin minäkin oon (melkein) puolitoista vuotta, eli parhaassa kokeiluiässä, jos (kun) Tirriin on luottamista.

Niin että aika omituisiin makuelämyksiin oon joutunu täällä tottumaan. Ei toi akka oo tainnu tajuta, et koira on kuitenkin suden perillinen, siis lihansyöjä! Tai eihän se pelkästään akan vika oo, kyllähän se ruoka-aikoina ruokkii mua ihan mun arvoni edellyttämällä tavalla (jos sitä aamupuuroa ei lasketa), mutta noi ylimääräiset makupalat ja lenkeillä poimittavat herkut vähän arveluttaa. Tykkääköhän Siida ja Tirri niistä ihan oikeesti, vai onko akka vaan aivopessy ne?