Tintti täällä taas, moi! Edellisestä kerrasta onkin taas aikaa, toi akka on muka ollut niin kiireinen. Jotain se on yrittäny selittää opiskeluista ja töistä ja ties mistä koiranäyttelyn järjestelypaniikista, mut sanokaa mun sanoneen: laiska se on.

Mut nyt mun on pakko päästä kertoon, kun eilen se vei mut ihan uuteen jännään paikkaan. Tai siis ainahan se on jännää jos toi akka ottaa mut jonnekin mukaan ilman Siidaa ja Tirriä, mut tää eilinen oli jotenkin vielä superhyperjännää.

Eka me ajettiin jonnekin ihan outoon paikkaan, keskelle ei-mitään. Kun akka otti mut ulos autosta, niin huomasin et siellä oli muitakin autoja ja ihmisiä, ja joitakin koiriakin. Ne koirat oli kyllä melkein kaikki autoissa, joten kävin vain moikkaamassa paria ihmistä.

Sit akka laittoi mut takas autoon ja katos itse jonnekin niitten muitten ihmisten kanssa. Mut kyllä se onneks tuli sieltä lopulta takas ja päästi mut pois autosta. Olin ihan innoissani, varsinkin kun akka lähti meneen läheiseen metsään. Metsässä on aina niin kivaa!

Mut tämä olikin ihan ihmeellinen metsä: siellä metsän keskellä oli yhtäkkiä ihmisiä! Ollaanhan me lenkillä nähty metsätiellä joskus harvakseltaan muita ihmisiä, mutta ei koskaan ihan umpimetsässä. Mut siellä ne vaan oli, ilman mitään selvää syytä.

Sit ihan yhtäkkiä ne ihmiset hajaantu vähän matkan päähän toisistaan ja akka päästi mut irti hihnasta. Ensin olin ihan ihmeissäni et mitäs tää nyt on, mut sit kun ne ihmiset näytti tietävän mun nimen niin pakkohan se oli käydä katsomassa et mitä niillä on asiaa kun ne kerta kutsuu mua.

Ja tärkeetä asiaa niillä olikin: makkaraa! Aina kun menin jonkun ihmisen luo, sain palkaksi muutaman palan makkaraa. Siinä vaiheessa kun osalla niistä alkoi olla makkarat lopussa, kannatti mennä vain niitten luo jotka kutsui mua nimeltä: niillä oli makkaraa vielä jäljellä.

Sit kun makkaraa ei enää ollut tarjolla, meinas akka ottaa mut hihnaan. Ensin en suostunu siihen, aattelin et on mukavampi leikkiä kotipihasta tuttua ota-kiinni-jos-saat-leikkiä, vaikkei mulla tällä kertaa ollutkaan mitään lelua suussani. Mut sit kun akka taikoi jostain niitten tarjoamiensa tylsien kuivamuonanappuloitten tilalle pari makkarapalaa, niin pikaisen kustannus-hyöty-analyysin jälkeen katsoin parhaaksi käydä hakemassa ne makkarat ja antautua hihnaan.

Sit me lähdettiin akan kanssa talsimaan sinne metsään. Osa niistä ihmisistä lähti meidän mukaan, osa oli kadonnut jonnekin, ties minne. Jos rehellisiä ollaan, en oikeastaan edes huomannut, että osa porukasta puuttuu. Oli siinä tärkeämpääkin tekemistä, kuten haistella kaikkia niitä jänniä hajuja ja jälkiä, joita siellä metsässä oli.

Kun me oltiin vähän aikaa tallusteltu, satuin huomaamaan yhden niistä kadonneista ihmisistä. Ja sillä oli vielä makkaraa jäljellä, huippua! Sit kun olin syöny ne makkarat, lähti akka taas kävelemään pitkin metsää. Koitin siinä vähän etsiä jälkiä, mutta yhtäkkiä huomasin taas yhden ihmisen. Jolla myös oli makkaraa!

Sen jälkeen en enää yrittänytkään etsiä mielenkiintoisia jälkiä, huomasin että ilmaa haistelemalla löydän nopeammin ihmisiä, joilla on makkaraa. Tämähän alkoi olla huisin kivaa! Mutta just kun homma oli hauskimmillaan, päätti akka että nyt riitti ja lähti viemään mua metsän läpi takas autolle. Ja mikä pahinta, jätti mut sinne autoon ja palas itse taikametsään! Ihan epistä, ja kyllä minä sen osoitinkin, ulvoin sen minkä jaksoin. Mutta akka oli tylsä tyyppi eikä palannut hakemaan mua takaisin sinne ihanaan metsään.

Eihän siinä sitten muu auttanut kuin odotella autossa, että joku muistaisi minunkin olevan olemassa. Muista autoista haettiin koiria ja tuotiin niitä takaisinkin, mutta minä jouduin vain odottamaan. Kyllä minä sitä välillä protestoinkin, aika kovaankin ääneen.

Lopulta akka tuli takas ja päästi mut ulos autosta, muka pissille. Mutta minä olin niin täynnä patoutunutta energiaa että juoksin ihan hepulissa välillä kahdeksikkoa, välillä ympyrää, sen minkä hihnan pituus vain salli. Tein minä lopulta pissitkin, ja vähän sen jälkeen akka laittoi mut taas autoon ja lähti ajamaan takas kotiin päin.

Kotiin tultuakin olin vielä vähän ylikierroksilla ja kävin ensin jopa Siidan päälle, mutta akan karjaisusta lopetin heti. Sen jälkeen asetuin nukkumaan ja nukuinkin aamuun asti, en edes käynyt välillä avaamassa takaovea piipahtaakseni pihalla niin kuin yleensä.

Mutta oli se jännä metsä, makkaraa jakelevia ihmisiä löytyi mitä ihmeellisimmistä koloista, vähän kuin sieniä viime syksynä (niidenkään päälle en olisi ymmärtänyt mitään elleivät Siida ja Tirri olisi näyttäny mallia et mitä niistä kannattaa syödä ja mitä ei…)

Akkakin tuntui olevan ihan innoissaan siitä taikametsästä, se lupasi että me mennään sinne toistekin. Akka kyllä käytti taikametsästä nimitystä ”hakutreenit”… en oikein tiedä, mitä tuo sana tarkoittaa, mutta jos siellä saa makkaraa, niin akka saa kutsua paikkaa ihan millä nimellä haluaa, minä olen mukana.

Tosin olin jossain välissä kuulevinani jonkun puhuvan kissanruuasta… että se olisi jotain vielä parempaa kuin makkara… Sopii minulle, taikametsä here I come!