”Kyllä se kotona osaa” on koulutuskentällä hyvin usein kuultu toteamus. Kouluttajana siihen ei voi juuri muuta vastata, kuin että koulutuskentällä onkin tarkoitus tuoda tehtävään lisää haastetta ja häiriötä. Eikä voi olettaakaan, että koira heti ensimmäisellä kerralla toimii häiriön alaisena yhtä hyvin kuin kotioloissa.

Jos ”perinteistä” tottelevaisuuskoulutusta ajatellaan, niin omat koirani eivät osaa edes kotona – ei ainakaan tuo nuoriso-osasto. Halti sai olla muutaman vuoden ajan ainoana koirana, ja sen kanssa tuli treenattua enemmän niin kotona kuin kentälläkin. Tottelevaisuuskokeen alokasluokan liikkeet sillä oli hanskassa mölli-tasoisesti, virallista koetta ajatellen ei paikalla makuu ollut riittävän varma. Minua ei kuitenkaan kiinnostanut niinkään kisaaminen kuin koiran kanssa touhuaminen, joten liikkeiden viimeistely kisakuntoon jäi. Pienellä palauttelulla taidot saataisiin varmasti uudestaan pintaan, ainakin siitä päätellen, miten helposti Halti vuosienkin tauon jälkeen muistaa myös kaikki opettamani ”turhat” temput, kuten peukalon tunnistamisen, jalkojen välissä pujottelun kävellessäni, yms.

Valitettava totuus on (ainakin minun kohdallani), että koirien määrän kasvaessa eivät aika ja innostus riitä jokaisen koiran yhtä perusteelliseen kouluttamiseen yksitellen. Varsinkaan kun sitä kisailuintoa ei löydy… Niinpä Siida ja (varsinkin) Tirri ovat saaneet enemmän luomu-koulutuksen arkisten puuhailujen lomassa. Varsinaisia tottelevaisuusliikkeitä siinä ei ole mukana kuin nimeksi. Istuminen ja maahan meno sujuu, mutta paikallaan pysyminen kummassakin asennossa on jo vähän niin ja näin.

Kuitenkin arki näiden puskassa kasvaneiden kanssa sujuu varsin mukavasti. Itse asiassa, rupesin tässä pari päivää sitten lenkillä oikein miettimään mitä kaikkia käskyjä nämä ”täysin kouluttamattomat” nuoretkin jo osaavat, ja löytyihän niitä melkoinen joukko:

Seis tarkoittaa, että pysähdy niille jalansijoillesi. Esim. tien yli ei sännätä, ennen kuin siihen saa luvan. Yli on sitten se lupa. Odota puolestaan tarkoittaa, että joku koirista tekee tarpeitaan, tai olen vaikka kaivamassa Siidan suusta kitalakeen juuttunutta kepinpätkää, ja muiden täytyy odotella aloillaan sen aikaa. Jos haluan että matkaa jatketaan mielenkiintoisesta hajusta, syötävästä ”herkusta” tai vaikka pihassaan haukkuvasta koirasta välittämättä, silloin mennään.

Tärkeitä ovat myös ei ota, tai jos myöhästyn tämän käskyn kanssa, niin irti. On paljon mukavampi kun koira käskyn kuultuaan jättää poimimatta suuhunsa lenkillä löytynyttä mitä-lie-yökötystä, tai ainakin pudottaa sen suustaan käskystä, ettei sitä tarvitse ruveta itse väkisin kaivamaan pois. Myös kierrä helpottaa lenkeillä paljon, kun koira itse selvittää hihnansa kierrettyään pusikon tai lyhtypylvään väärältä puolelta.

Suuntakäskyt (vasen/oikea/eteen) ovat näppäriä koiralauman kanssa kuljettaessa, koko kööri tietää kerralla, mihin suuntaan tienristeyksessä tai polun haarautuessa on tarkoitus jatkaa matkaa. Osittain tähän liittyvä on myös vasen reuna, jota käytän silloin kun kuljemme autotien reunaa muistuttamassa, ettei joka paikassa ole soveliasta kulkea koko tien leveydeltä.

Ja näitä riittää vaikka kuinka paljon lisääkin – ja ihan varmasti riittää myös jokaisessa muussakin koiraperheessä. Itse asiassa, jos tavoitteena ei ole kisata tottelevaisuudessa, tällaisen ”keittiö-tottelevaisuusvalion” kanssa pärjää oikein mukavasti. Tietysti jotkut perusjutut, kuten toisten koirien kohtaamiset, pitäisi saada toimimaan myös (ja varsinkin) julkisilla paikoilla, mutta suurin osa koiran kanssa eletystä elämästä on kuitenkin sitä arkista kotona touhuamista, ja useimmille onkin tärkeintä että arki sujuu.

Kuitenkin kaikki koiran kanssa yhdessä tekeminen on tärkeää. Mutta jos toko-liikkeet eivät jostain syystä nappaa, niin voihan se treenaaminen olla vaikka erilaisten temppujen harjoittelua. Koiran kannalta on ihan samantekevää, oppiiko se erottamaan peukalon pikkurillistä vai isännän/emännän hajuisen tunnistuskapulan muun hajuisista. Pääasia on yhdessä tekeminen ja koiran ja omistajan välisen siteen lujittaminen. Siihen ei virallisia kokeita tarvita, omistajalleen keittiö-TVA on ihan yhtä arvokas kuin ”virallinen” tottelevaisuusvaliokin. Tai näin ainakin pitäisi olla…