Iisi kertoi omassa blogissaan riittoisasta muikkukilosta, josta saivat osansa niin ihmisväki kuin kissa ja siilikin, ja perkkeitä jäi vielä aamuksi harakoille. Minulle siitä muistui mieleen pyrstöhaukka, yksi lasten lempiruoka jota mummo (siis minun äitini) teki – minulla ei kärsivällisyys riittänyt (eikä riitä vieläkään) pienten muikkujen perkaamiseen, vaikka mielelläni niitä syön jos joku muu valmistaa.

Pyrstöhaukan lisäksi meillä tarjottiin monia muitakin ”perinneruokia” joita lasten ystävät eivät tunteneet edes nimeltä – eivät kyllä tunteneet myöskään minun työkaverini, kun sattuivat kuulemaan tyttären kanssa käymäni puhelinkeskustelun aiheesta ”mitä tänään syödään”. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin seuraavat:

Pyrstöhaukka: tämä oli siis kaikessa yksinkertaisuudessaan paistettuja pikkumuikkuja joita syötiin sormin: pyrstöstä kiinni, ja *hauk*.

Kaappikatsaus: katsotaan mitä kaapista löytyy, nakataan kattilaan, tehdään kastikkeeksi ja tarjoillaan makaronin tai riisin kanssa.

Huutoäänestys: kun jääkaappiin oli kertynyt erilaisia ruuanjämiä, joista kutakin riitti vain yhdelle, huutelin vaihtoehtoja ja tenavat varasivat niistä haluamansa ruuat.

Herrajumala: tämä ruokalaji kehitettiin koulujen syysloman tms. aikaan, eli kun lapsilla oli vapaata ja minulla ei. Yhtenä iltana kauppojen jo mentyä kiinni tenavat ihan aiheellisesti kysyivät, mitä he söisivät seuraavana päivänä sillä aikaa kun minä olen töissä. Minä olin kokonaan unohtanut asian, joten reaktioni oli ”Herra Jumala!”. Sitten mietittiin, mitä kaapista löytyisi sellaista, josta jälkikasvu osaisi (ja viitsisi) tehdä itse ruokaa.

Kiinalais-unkarilainen kanakeitto: tähän ruokaan tyttäret eivät koskeneet pitkällä tikullakaan (tuskin koskisivat vieläkään), mutta se on yksi omia lempiruokiani. Keiton raaka-aineet perustuvat unkarilaiseen gulassiin – broilerin suikaleiden lisäksi paprikaa, sipulia (kumpaakin paljon!) ja (kiinan)kaalia, mahdollisesti myös kesäkurpitsaa, suppiksia tms., jos sellaisia sattuu kaapissa pyörimään. Mausteet taas ovat enemmän kiinalaisesta keittiöstä: soijaa, makeaa chilikastiketta, (valko)viinietikkaa, kiinalaista viismaustetta, inkivääriä… mitä nyt sattuu käteen osumaan.

Kanaviritelmä: sukua edelliselle. Ruskistetaan broilerinsuikaleita, lisätään sekaan mitä kaapista löytyy (esim. sieniä, hedelmälohkoja, vihanneksia…), laitetaan nesteeksi jotain nestemäistä (kanalientä, kermaa tai vastaavaa, siideriä, tuoremehua, purkkihedelmien lientä…) ja kypsennetään (basmati)riisi nesteessä. Mausteeksi jotain kiinalais- tai intialaisvaikutteista – edellisessä reseptissä mainittujen lisäksi esim. kaneli, juustokumina (jeera) ja/tai korianteri käyvät hyvin. Tuloksena on eräänlainen risotto, jonka maku on joka kerta erilainen.

Folionyytit: tämä on grilliruoka, jossa (kaksinkertaiseen) folioon pilkotaan kaapista löytyviä kasviksia. Perusaineksia ovat ainakin sipuli ja valkosipuli, paprika ja kesäkurpitsa. Muita vaihtoehtoja ovat ainakin sienet ja eri kaalit. Mausteeksi loraus öljyä, soijaa tai balsamicoa sekä (valko)viinietikkaa. Sekä chilikastiketta, jos tykkää tulisemmasta. Lisäksi esim. sitruunapippuria, grillimaustetta, sitruunamehua… mitä nyt mieleen juolahtaa. Käy sekä lisukkeeksi että pääruuaksi.

Nämä nyt tulivat äkkiseltään mieleen, jälkikasvu kavereineen voisi muistaa enemmänkin. Ehkä ne eivät kestä perinneruuan tiukkaa määritelmää, mutta meillä ne ovat olleet arkista perusruokaa. Ja uskoisin että monissa muissakin perheissä (ainakin nuo alkupään vaihtoehdot), vaikkakin luultavasti eri nimellä. Ehkä en kuitenkaan rupea hakemaan niille EU:lta samanlaista perinneruokastatusta (tai mikä se virallinen nimi onkaan) kuin mikä on jo myönnetty ainakin mämmille…