Moi, mun nimi on Tintti! Muutin kesäkuun lopulla tänne Puolen Hehtaarin Metsään tuomaan vähän säpinää Siida-mummon ja Tirri-sedän päiviin, niillä kun rupes elämä olemaan vähän semmosta laiskanpulskeeta.  Haltiahan täällä ei enää olekaan, akka joutui saattamaan sen viimeiselle matkalleen viime marraskuussa. Olihan se suunnitellut vaikka miten monta muistokirjoitusta Haltille, mut ei se sit kuitenkaan pystyny niistä yhtäkään kirjottamaan saati postaamaan, sen verran koville Haltista luopuminen otti vaikka siihen oli muka jo ollut varautuvinaan.

Mut takas ilosempiin aiheisiin ja tähän päivään. Mun isä on Voima, Tirrin vanhempi veli, niillä on ikäeroa semmonen reilu 2,5 tuntia. Mun äitini on Pääsky, ja jos minulta kysytään, niin se on maailman ihanin emo. Ja akka on kyllä ihan samaa mieltä, sen mielestä oon saanu äidiltä pelkästään hyviä geenejä. Kuulemma semmosia, jotka paikkaa mummolta mahdollisesti tulleita ehkä vähän huonompia. Akka onkin sanonu, et jos musta kasvaa joku huligaani tai muuten ongelmakoira, niin vika on kyllä hihnan yläpäässä. Eli minut on nyt vapautettu vastuusta, voin käyttäytyä ihan miten lystää ja akka ottaa syyt niskoilleen!

Etukäteen akka vähän (tai oikeestaan aika paljonkin) jännäs et mimmonen järkytys mulle on Siidan ja Tirrin tervetulometakka siinä vaiheessa kun me tullaan kotiin. Se olikin pyytäny siskonsa avuksi, niin että se sisko oli ensin mun kanssani sillä aikaa kun akka tervehti Siidan ja Tirrin. Ja sen jälkeenkin sain ensin tervehtiä mummon ja sedän niin että siinä oli aita välissä. Mutta enhän minä nyt pientä haukkua säikähtäny, ja hyvin nopeesti akka laittoi minutkin samalle puolelle aitaa. Ja minä päätin saman tien että ok, tää on siis mun laumani, ja siitä eteenpäin oon seurannu akkaa, mummoa ja Tirri-setää niin ettei mua tarttis ollenkaan pitää hihnassa.

Mut kyllä se akka silti väittää et mun ois opittava kulkemaan hihnassakin, en kyllä yhtään ymmärrä että minkä takia. Ensimmäisinä päivinä yritinkin rimpuilla aina kun akka laittoi mulle hihnan kaulaan, paitsi että lenkillä ollessa en aina muistanut koko hihnaa kun keskityin vain kulkemaan mummon ja Tirri-sedän perässä. Sit se akka onkin päästäny mut lenkillä juoksemaan vapaana kun oon ensin alkumatkasta kulkenu nätisti hihnassa.

On se muutaman kerran vieny mut lenkille (akka sanoo et ”ihmisten ilmoille”) myös ilman Siidaa ja Tirriä. Pari ekaa kertaa yritin rimpuilla hihnassa, mut sit kun kerran mentiin ihan kaupunkiin asti tapaamaan akan lapsenlasta (onko se sit mun siskontyttö?), niin terästäydyin ja kuljin hihnassa oikein nätisti. Se olikin hauska lenkki, siskontyttö oli just oppinu kävelemään ja tykkäs pysähtyä tutkimaan kiviä ja muita, ja minä muuten vain hortoilin vähän sinne ja tänne ja välillä pysähdyin pitkäksi aikaa katselemaan maisemia. Se siskontyttö oli tosi kiva, se ei ollenkaan työntäny sormiaan mun silmiin tai muutenkaan satuttanu mua, enkä minäkään sit viittiny testailla hammaskalustoani siihen vaikka muuten tikkaankin naskaleillani kaikki tarpeeksi lähelle erehtyvät. Ja sillä siskontytöllä oli lenkillä semmoset rattaat, joitten tavarakoriin oli hyvä mennä piiloon kun yks vastaan tullut russeli meinas käydä liian tungettelevaksi.

Sit me mentiin vielä tapaamaan mun toista siskontyttöä, semmosta Tiuhti-kissaa. Siinä vaiheessa minä olin kyllä jo niin väsynyt etten juuri edes huomannu sitä kissaa kun simahdin keskelle lattiaa. Kuulemma Tiuhti ensin aikansa tuijotti mua kiipeilytelineensä päältä, ja kun en mitenkään reagoinut mihinkään, se tuli sieltä alas ja sai kaiken huomion. Varmaan minä joskus vielä tapaan Tiuhtin niin että oon hereilläkin…

Suurimman osan ajasta me ollaan kuitenkin oltu ihan vaan täällä kotosalla. Täällä onkin tosi kiva olla, piha on aidattu niin akka pitää takaoven auki yölläkin eikä mun tartte käydä paperilla kuin hätätapauksessa (sanan varsinaisimmassa merkityksessä). Oonkin alusta alkaen menny aina ulos kakalle (no joo, kahdet kikkareet on tullu sisällekin…) ja pissillä oon käyny vain ja ainoastaan eteisessä olevilla papereilla, tai sit ulkona.

Siellä pihalla on muutenkin mukavaa, kun siellä ei oo kauheesti kiellettyjä asioita ja akka on siellä tosi paljon niin siitä on mulle seuraa aina tarvittaessa. Kukkapenkkejä siellä ei oo ollenkaan, mitä ny pari yrttiä ruukussa, ja oon saanu ihan rauhassa vetää matalaksi nokkosia ja puna-ailakkeja ja koiranputkia ja muita. Eikä akka oo hermostunu siitäkään kun Tirri-sedän kanssa kaivettiin iso kuoppa keskelle pihaa. Tirri neuvoi että kun kaivaa ahkerasti kuoppia niin kynnet kuluu eikä akka oo niin usein kiusaamassa kynsien leikkuun kanssa. Tosin akka uhkas että se rupee muka-leikkaamaan mun kynsiäni jos ne ei kasva oikeesti leikattavaan pituuteen…

Alussa en ois mitenkään malttanu nukkua siellä ulkona kun siellä oli niin paljon kaikkee jännää. Mut nyt parina päivänä oon välillä nukkunu pihallakin, ettei akan tartte sen takia tulla sisälle – kuitenkin istuis vaan tietokoneella sillä verukkeella et se on ainoo keino saada mut nukkumaan rauhassa…

Ja tänään keksin, että pihalla olevassa pesuvadissa (sen on tarkoitus olla koirien vesikuppi) on kiva läiskiä ja läträtä. Ja sit kun menee märkänä kaivamaan sitä mun ja Tirrin yhteistä kuoppaa saa turkkiinsa mukavan hiekkakuorrutuksen. Se on sit hyvä käydä pyyhkimässä akan vaatteisiin, se ei vaan voi olla ottamatta mua syliin kun meen sen jalkoihin keikkumaan. Kyllähän se yrittää pitää tiukkaa linjaa joissakin asioissa, mut oon huomannu ettei se oikein pysty pitämään pokkaa komentaessaan mua esimerkiksi jos (kun) yritän nakertaa sen kaksoisleukaa vähän pienemmäksi.

Eli kyllä siitä akasta saa vielä koulittua ihan hyvän emännän, kun vaan oon johdonmukainen enkä sorru sen oikutteluihin. Nytkin se on ihan kiltisti toiminu mun kirjurina, vaikka sillä taitaakin olla joistakin asioista vähän erilainen tulkinta. Jos hyvin käy, niin se suostuu joskus toistekin kirjottamaan blogia mun puolestani (ihan kaikkeen ei parikuinen koiranpentu kuitenkaan pysty ilman apua), vaikka se onkin viime aikoina tainnu olla ihan huolestuttavan laiska näitten postausten kanssa. Mun tarttee yrittää kouluttaa sitä siinä(kin) asiassa…