Eri luontokappaleilla on sisäisiä kelloja eri tarkoituksiin. Muuttolintujen sisäinen kello kertoo, milloin on aika lähteä, milloin palata. Karhun sisäinen kello muistuttaa syksyllä varastoon syömisestä ja talviunille käpertymisestä. (Ollapa karhu: minäkin tykkäisin ensin syödä niin että napa naukuu, ja sitten painua muutamaksi kuukaudeksi unten maille!)

Haltin sisäinen kello sanoo, että iltakahdeksan jälkeen ei enää ole pienten koirien ulkoiluaika. Ei mitään yöjuoksuja meidän laumassa! Siida ja Tirri olisivat valmiita matkaan mihin vuorokauden aikaan tahansa, mutta Halti on koko ikänsä ollut tietoinen liian myöhäisen liikunnan yöunta huonontavasta vaikutuksesta. Tosin nykyään se alkaa olla jo sen verran vanha ja väsynyt (mukavuudenhaluinen?), ettei sen mielestä pidä lähteä lenkille myöskään aamulla tai päivällä… Koiven nosto takapihan istutuksiin ja sen jälkeen köllöttely kuistilla kattaa sen mielestä aivan riittävän monipuolisesti ulkoilun ja liikunnan tarpeen.

Minun sisäinen kelloni on sitä mieltä, että yöllä yhden-kahden tietämissä on paras aika nukahtaa. Ja sopiva aika herätä on vastaavasti aamulla yhdeksän ja kymmenen välillä. Harmi kyllä, työnantaja on sitä mieltä että työpaikalla on oltava yhdeksään mennessä. Hankala yhtälö, varsinkin kun ylösnousun ja töihin lähdön välissä täytyy ehtiä pukemaan, juomaan riittävästi kahvia (kera parin voileivän), ruokkimaan ja lenkittämään koirat, huljuttelemaan pahimmat lenkkihiet pois sekä vaihtamaan ylle ihmisten ilmoille kelvollinen vaatekerta. Tähän kun vielä lisätään reilun puolen tunnin työmatka, niin käytännössä ehdin töihin aika tarkkaan kahden tunnin kuluttua heräämisestäni. Eli sisäistä kelloa noudattaen juuri sopivasti ruokatunnille…

Kaikkein tärkein (?) sisäinen kello löytyy koirien vatsan seutuvilta. Se ilmoittaa, että kun akka vääntäytyy aamulla sängystä ylös ja saa itsensä riittävän hereille ison kahvimukillisen avulla, on ruoka-aika. Kun akka poistuu kotoa joksikin aikaa ja palaa takaisin, on ruoka-aika. Ja vaikka akka möllöttäisi kotona koko päivän, niin viimeistään puoli viideltä on ruoka-aika (tästä pitää varalta ruveta muistuttelemaan jo neljästä alkaen, ettei akka vain unohda…)

Mielenkiintoista sinänsä, että aamulla sisäinen kello ilmoittaa koirille nälän tunteen minun herättyäni – oli se sitten aamuviideltä, tai vasta puolilta päivin. Illalla ruoka pitää kuitenkin saada ajallaan puoli viideltä, vaikka edellisestä ateriasta ei olisi kulunut kuin muutama tunti. Mutta jos en ole kotona, niin sisäinen kello ei muistuta ajan kulumisesta, minkä tyttäret ovat huomanneet ollessaan koiranvahtina: he joutuvat itse seuraamaan kelloa ja muistamaan koirien ruokinnan, koirat eivät asiasta huomauttele vaikka ruoka olisi paljonkin myöhässä.

Mutta nyt täytynee antaa periksi: selän takana on jo hyvän aikaa istunut vinku-trio muistuttamassa, että aika rientää…