Aina välillä sitä joutuu tilanteeseen, jolloin joutuu toteamaan, että olisi ehkä kannattanut vähän miettiä etukäteen. Tilanne voi olla hankala tai nolo, onneksi harvemmin sentään vaarallinen – ja täysin ennakoitavissa, jos vain olisi tullut ajatelleeksi. Silloin sitä yrittää painaa mielensä sopukoihin eräänlaisen henkisen muistilapun, että tätä ei kannata kokeilla toiste.

Tänään oli taas sellainen aamu. Note to self: Kantohangen aikaan ei kannata ainakaan koko koiralauman kanssa mennä kovin tiheään metsään. Tonttini kulmalta lähtee polku pienehkön pusikon läpi radan varteen menevälle metsätielle. Olen pitänyt sitä auki läpi talven, siitä on hyvä oikaista jos ei viitsi mennä ison tien kautta. Mitä enemmän tässä talven mittaan on kertynyt lunta, sitä visummin koirat ovat pysytelleet visusti valmiilla polulla.

Vaan tänä aamunapa olikin eilisen suojakelin ja yöpakkasen jälkeen kantohanki. Joten kun taas aamulenkin päätteeksi oikaisin siitä pusikon poikki, lähtivät koirat toljastelemaan pitkin ja poikin hankea pitkin. Lopputulos: sillä aikaan kun selvittelin yhtä hihnaa puskasta, ehti kaksi muuta koiraa kiertämään jonkun muun puun väärältä puolelta – ja kumpikin tietysti omansa. Hihnoista ei myöskään oikein voinut laskea irti näin lähellä kotia, koska todennäköisyys sille että irti päässyt koira singahtaisi saman tien tsekkaamaan onko naapurin kissa pihalla (tai edes naapurin kissan ruokakuppi…) oli aivan liian suuri. No, onneksi kyseinen polunpätkä on suhteellisen lyhyt, joten selvisimme sieltä kuitenkin ihan kohtuullisessa ajassa.

Kantohanki (tai ”kantohanki”) on aiheuttanut muistamisen arvoisia tilanteita aikaisemminkin. Note to self: Jos mönkijän jälki kantaa koiraa, se ei välttämättä tarkoita sitä, että se kantaisi myös minua. Viime talvihan oli todella luminen, ja vaihtoehtoiset lenkkireitit alkoivat kevättä kohti olla vähissä kun mitään polkua ei jaksanut pitää auki – ei edes tuota edellä mainitsemaani pusikon läpi kulkevaa lähipolkua. Eräänä aamuna sitten huomasin, että läheisellä pellolla oli käyty ajelemassa mönkijällä. Sitä en kyllä vieläkään ymmärrä, miten se mönkijä oli voinut kulkea paksussa hangessa uppoamatta.

Koirat lähtivät kulkemaan mönkijän jälkeä pitkin, ja ”fiksuna” lähdin minäkin. Mutta siinä missä jälki oli riittävän tamppaantunut kantamaan alle 20-kiloista koiraa, se ei ollut lainkaan riittävän tamppaantunut kantamaan ylipainoista emäntää. Joten upposin joka askeleella haarojani myöten hankeen. En tainnut tarpoa kuin reilut kymmenen metriä, kun jo luovutin, huolimatta siitä että koirat olisivat halunneet vielä jatkaa matkaa. Ja totesin konttaamisen parhaimmaksi tavaksi päästä takaisin kovalle tielle. Ai että tunsin itseni fiksuksi siinä taluttaessani kontaten kolmea vastaan hannaavaa koiraa…

Osa ”muistilapuista” liittyy koiriin vain välillisesti. Note to self: Koiranlenkin jälkeen ei kannata ruveta siivoamaan samalla hiellä. Hikoilen herkästi, minkä voi todistaa esim. muutaman vuoden takainen jumppakaverini. Minun ei tarvinnut tehdä jumpassa kummoistakaan liikettä, kun jalkojeni juuressa alkoi jo velloa pieni Itämeri. Tämän tietäen tapanani on mahdollisuuksien mukaan tehdä useampia asioita ”samalla hiellä”. Toisin sanoen, vaikkapa koiranlenkin jälkeen jään saman tien pihalle tekemään lumityöt.

Siivoaminenkin on hikistä hommaa, varsinkin kesähelteillä. Kesällä kerran päätin aamulenkin jälkeen siivota samalla hiellä. Tormakkana keräsin kaikki koirien pedit kasaan ja menin pihalle niitä puistelemaan. Eipä olisi pitänyt, ei. Koiranpedit olivat tietysti täynnä hiekkaa, karvoja ja ties mitä nöftää. Puistellessa ne irtosivat ympäröivään ilmaan (mikä oli toki tarkoituskin) – ja liimaantuivat tiukasti minun hikiseen ihooni (mikä ei todellakaan ollut tarkoitus). Puisteltuani kaikki pedit olin lopulta niin paksussa kuorrutuksessa, ettei siivoamisen jälkeen riittänyt pelkkä suihkussa käynti, oli pakko lämmittää sauna.

Vaan osaanhan minä mokata ihan itsekin, ilman että koirilla on asian kanssa mitään tekemistä. Note to self: Ennen kuin tyhjennät tuhka-astian, tarkista tuulen suunta. Puolen Hehtaarin Metsässä on riittävästi tilaa mihin kipata takan, saunan ja grillin tuhkat. Kerään niitä ensin kuistilla olevaan vanhaan maalipönttöön, ja pöntön täytyttyä käyn kippaamassa sen Metsään. Kerran sitten iski laiskuus, ja ajattelin kipata pöntön vain nopeasti aidan yli ”lähirääseikköön”.  Sattui olemaan sellainen vähän tuulisempi päivä, enkä tajunnut olevani tuulen alapuolella ennen kuin oli liian myöhäistä. Siis siinä vaiheessa, kun kippasin 20 litraa tuhkaa metrin korkeudella vastatuuleen. Ei tarvinne selittää enempää…

Onhan näitä tilanteita tähän ikään mennessä tullut vastaan paljon muitakin, edellä mainitut ovat vain pieni otos viimeisen vuoden ajalta. Kaikkia en tähän hätään edes muista, ja loppuja en viitsi näin julkisella foorumilla ruveta kertomaan. (Ja jälkikasvu ei sitten rupea niitä kommenteissa muistelemaan, kiitos!)  Mutta mitenkäs se meneekään se vanha viidakon sananlasku: ”Fiksu selviää tilanteista, joihin viisas ei edes joudu.” Niinpä niin…