Eilen saavutin yhden etapin käsileikkauksesta toipumisessani: kävin poistattamassa tikit leikkaushaavasta. Periaatteessa minun ei tarvitse enää varoa haavan aukeamista, vaan voin käyttää kättäni kivun sallimissa rajoissa – paitsi että hiiren käyttö on kiellettyä vielä kuukauden ajan. Eilen vielä oli teippi haavan/arven päällä, mutta tänään sain poistaa senkin.

Entäs nyt? Olo on kuin marionetilla, jonka langat on katkaistu: periaatteessa olen ”vapaa”, silti kädet (tai tässä tapauksessa käsi) putoaa voimattomana sivulle. Ei pelkkä tikkien poisto tee kädestä priimaa ja täysin toimintakuntoista. Mutta siihen suuntaan ollaan menossa! Vaikka sormien pinsettiotteessa ei vielä ole juurikaan voimaa, eikä ranne kestä painoa sitäkään vähää, voin ruveta vähitellen lisäämään käden rasitusta.

Langattomuuden kunniaksi lähdin aamulenkillä metsäpoluille ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Lenkitän edelleen max kahta koiraa kerrallaan, nyt minulla oli matkassa Tirri vyötäisille sidottuna ja Siida vasemmassa kädessä. Varalta ajattelin kuitenkin kiertää vain osan läheisestä luontopolusta ja koukata talvella ilmestyneitä metsäkoneen jälkiä takaisin.

Metsäpolulla kulkeminen onnistui yllättävänkin hyvin. Alkumatkasta koiruudet hokasivat jonkun elukan jäljen ja lähtivät kiskoen seuraamaan sitä, mutta onneksi jälki kulki polkua pitkin eikä tuottanut sen suurempia ongelmia. Enemmän ongelmia aiheuttivat hyttyset, joita riitti yli oman tarpeen. Koska vasen käteni oli varattu intoilevan Siidan hillitsemiseen, saatoin hätistää hyttysiä vain oikealla kädellä. Vaikka kämmenen haava/arpi ei olekaan kosketusarka, on se kuitenkin painoarka, enkä siis voinut läiskiä häiriköiviä hyttysiä mielin määrin. Käytännössä ainoaksi keinoksi jäi sormen heristely: ”Hyi, hyi, ei noin saa tehdä! Menehän nyt kiltisti kotiin ja anna viattomien lenkkeilijöiden kulkea rauhassa!” Ei ollut kauhean tehokasta…

Talvella metsäkoneen jälkiä seuratessani reitti kulki pienen puron yli. Ylitys oli helppo kiveltä toiselle astuen, vaikka Siidaa paikka vähän hirvitti. Näin kesällä kyseisellä paikalla olikin ihan kunnon puro/joki, josta ei päässyt yli kuin kahlaamalla. Hetken harkitsin sitäkin, mutta päädyin kuitenkin kääntymään ja palaamaan samaa reittiä takaisin.

Siida halusi kuitenkin käydä juomassa, ja totta kai annoin sen tehdä niin. Sillä aikaa Tirri hokasi jostain linnunraadon, josta ei ollut jäljellä kuin toinen siipi, nippu luita, ja jotain mössöä joka piti kaiken kasassa. Lintulajia oli mahdoton tunnistaa, en saanut selvää edes siitä, oliko kyse rastaan vai tiaisen kokoisesta otuksesta.

Tietysti olisin halunnut ottaa linnunraadon Tirriltä pois. Mutta sitä varten minun olisi pitänyt (1) pitää Tirriä lyhyessä hihnassa ylettyäkseni, (2) avata Tirrin suu väkisin, (3) ottaa linnunraato pois ja heittää se kaseikkoon, ja (4) estää Siidaa hönttäämästä väliin ja nappaamasta raatoa itselleen.  Kaikki tämä yhdellä kädellä, toisen roikkuessa toimettomana. En viitsinyt edes yrittää…

Joten jatkoimme matkaa, Tirri roikotti raatoa suussaan, Siida odotti tilaisuutta napata sen itselleen ja minä kyttäsin josko Tirri pudottaisi sen maahan niin että saisin nykäistyä hihnasta ennen kuin se ehtisi poimia sen uudestaan. Tirri-taliaivo ei kuitenkaan tajunnut syödä aarrettaan, kunhan vähän pureskeli… Näin jatkoimme jonkun matkaa, kunnes Siida osoittautui minua nopeammaksi: Tirrin pudottaessa raadon maahan Siida nappasi sen itselleen ja vanhan linnustajan rutiinilla (tästä kenties enemmän joskus toiste) pisteli sen hetkessä parempiin suihin.

Lenkin jälkeen (ja pahimman hien kuivuttua) kävin ostamassa puutarhalta yrttien taimia. Ne sitten istuttelin piharuukkuihin – sellaisiin pienempiin, joita jaksoin siirrellä yhdellä kädellä myös täysinä. Joka tapauksessa oli mukavaa tehdä jotain ihan itse! Eilen olin tarvinnut Siskon apua krassien istuttamisessa vesipataan, koska en pystynyt yhdellä kädellä nostelemaan täysiä multasäkkejä…

 Ehkä suurin ilo tikkien poistosta oli kuitenkin siinä, että sain taas luvan saunoa. Sain poistaa siteet pari päivää leikkauksen jälkeen ja sen jälkeen oli lupa käydä suihkussa, mutta eihän se ole ollenkaan sama juttu. Varsinkin kun edellisessä kodissani olin oppinut siihen että pesuhuone on kylmä eikä kuuma vesi riitä, ei suihkussa käyminen ilman saunan lämmittämistä edelleenkään tunnu ollenkaan luontevalta. Vaan tänään pääsin taas saunomaan, ja nyt on ihan eri tavalla puhdas olo, vaikkei saunaharjan käyttö vielä oikein onnistunutkaan oikealla kädellä.

Miten pienistä asioista se elämän onni ja ilo voi löytyäkään…