Edellinen aakkospostaus päättyi S niin kuin saunaan, mistä saan oivan (ellei peräti ontuvan) aasinsillan tähän viimeiseen sepustukseeni: nimittäin äsken saunan lauteilla hokasin, että mullahan on vielä tämä keinotekoisin osuus aakkosista kirjoittamatta. Joten pitemmittä puheitta:

T – Terassi. Tällä en tarkoita minkään ravintolan terassia, vaikka niissäkin on monta todella mukavaa paikkaa. Sen sijaan tarkoitan omaa isoa terassiani, jolla kesäisin mahtuu kuivattamaan pyykit sateelta suojassa, juomaan aamukahvia ja/tai lukemaan päivän lehteä, sekä vilvoittelemaan saunomisen lomassa ja jälkeen ympäri vuoden. Ja paljon muuta. Katettu terassi on mukava kun grillaa sateella – alkujaan suunnittelin kaasugrillin hankkimista terassille sadesäiden ja talvikauden varalle, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että hiiligrilli on ”se ainoa oikea”, onhan minulla siihenkin tarvittaessa aaltopellin kappale sateensuojaksi. Ja senkin voi tarvittaessa kaivaa esiin lumen alta vaikka keskellä talvea.

U – Uinti. Pienen ikäni Päijänteen rannalla asuneena uinti on ollut minulle itsestään selvä juttu. En edes muista, milloin opin uimaan, mutta muistelen Äidin kertoneen, että uin ensin selkää ja vasta sitten koiraa ja vähän myöhemmin sammakkoa. Keväisin talviturkki heitettiin heti kun jäät lähtivät ja syksyllä uitiin kunnes Päijänne jäätyi (siihen aikaan ei avantouinti ollut vielä lyönyt itseään läpi). Kaupunkiin muutettuani uiminen jäi, koska en yksinkertaisesti sopeutunut yleisille uimarannoille. Ja sama ongelma minulla on edelleenkin: haluan uida omassa rauhassani. Jostain syystä uimahalli on kuitenkin poikkeus, siellä olen käynyt uimassa kausittain hyvinkin ahkerasti, kun vain on ollut uintiseuraa mukana – itsekseni minun ei tule mentyä uimahalliinkaan. Viime talvena minulla oli Ystävä säännöllisenä uintikaverinani, ja kyllä sen keväällä huomasi kun kestävyyskunto oli huomattavasti parempi kuin normaalisti talven jäljiltä.

V – Viini-illat. Minulla on muutama ystävä, joiden kanssa vietämme muutaman kerran vuodessa maailmanparannusiltaa hyvän ruuan ja hyvän viinin äärellä. Saunaa unohtamatta… Seuraavana aamuna olo voi olla hontelo ja muutenkin väsynyt, mutta sanoisin että ”väsynyt mutta onnellinen”. Keittiön pöydän ääressä käydyt syvälliset ja ”syvälliset” keskustelut ovat jotain mistä en halua luopua. Uskoisin, että ystäväni ovat samaa mieltä…

W – WC. Nyt päästään näihin keinotekoisiin kirjaimiin. Mutta tuskin kukaan voi väittää vastaan, jos sanon että WC on varsin tärkeä paikka meille jokaiselle. Plan-kummina olen saanut muistutuksen siitä, ettei toimiva sanitaatio ole ollenkaan itsestäänselvyys suurelle osalle maapallon asukkaista. Olkaamme siis tyytyväisiä omista vessoistamme, ja tehkäämme parhaamme että mahdollisimman moni muukin pääsisi osalliseksi käymäläkulttuurista myös kehitysmaissa.

X – Xylitoli. Nyt suomalainen minussa röyhistää rintaansa, onhan xylitoli ihan suomalainen keksintö. Onkohan nykyään enää edes myynnissä muita purukumeja kuin xylitoli-sellaisia? Siis ainakaan Suomessa, muualla maailmassa kyllä varmasti. Töissä ollessani otin aina xylitoli-purkan ruuan päälle, kotosalla se harmittavasti jää tekemättä. Olisikohan siinä seuraavan uudenvuodenlupauksen paikka?

Y – Ystävät. Mitä olisinkaan ilman rakkaita ystäviäni? Yksinäinen, orpo piru. Olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on läheisiä ystäviä, joille voin purkaa tuntojani ja synkkiäkin fiiliksiä ilman että tarvitsee pelätä tulevansa torjutuksi – tai pilkatuksi. Ei elämä aina ole kivaa. Jos olisi, niin pinnallisemmatkin kaverit riittäisi. Mutta matalapaineen aikaan, kun tuntuu että elämä koettelee ja kaikki on päin persettä, silloin todelliset ystävät nousevat arvoon arvaamattomaan. En rupea tässä ketään erikseen nimeämään, asianosaiset kyllä tunnistavat tästä itsensä.

Z – Zit-zontiainen. Koirat paskovat pihalle, sehän on selvä. Pyrin korjaamaan jätökset pois aina parin päivän välein, mutta toisinaan väli jää pidemmäksi muiden kiireiden, sateisen sään tms. takia. Tai sitten en yksinkertaisesti huomaa jotain yksittäistä läjää paskoja kerätessäni. Yllättävän nopeasti parisenttiset mustat koppakuoriaiset ensin kaivautuvat alhaalta päin kikkareen sisään, ja sitä kautta lopulta hajottavat koko paskan. Luontofilmien lantakuoriaiset ovat muodoltaan pyöreämpiä kuin nämä oman pihan zit-zontiaiset, mutta saman asian ne joka tapauksessa ajavat.

Å – Åmaiset. Tämä aakkonen on kyllä keinotekoisuuden huippu. Mutta kun en halunnut laittaa muihin kirjaimiin ”itsestäänselvyyksiä”, vaikka olisinkin siten päässyt helpolla kun suuri osa kirjaimista olisi kuittaantunut lasten, koirien yms. nimillä. Joten päätin koota kaikki läheiset rakkaat kaksi- ja nelijalkaiset tämän yhden otsikon alle.

Ä – Älämölö. Tämä lienee paras sana kuvaamaan koirien vastaanottoseremoniaa kotiin tullessani. Sitä hyppimistä, pomppimista, kieppumista, hillumista, haukkumista, jolla koirat osoittavat ilonsa jälleennäkemisestä. Myös (koirien) läheisimmät ystävät saavat saman vastaanoton. Muut vieraat ”vain” haukutaan, jonka jälkeen koko lauma rauhoittuu hyvinkin nopeasti. Ja kyllähän ne rauhoittuvat myös älämölön jälkeen, mutta siihen menee vähän pitempi aika.

Ö – Örinä. Tällä en tarkoita mitään kännisen örinää, vaan sitä tyytyväistä urahdusta, jonka koira päästää asettuessaan unten maille. Päivällä tätä örinää kuulee harvemmin, mutta illalla nukkumaan mennessä, sekä myös yön mittaan ja aamulla varsinkin Halti ja Siida örähtävät tyytyväisyyttään esim. nukkuma-asentoa vaihtaessaan. Kyllä Tirrikin örähtelee, mutta ei yhtä usein. Tai sitten en vain kiinnitä siihen yhtä paljon huomiota…

Siinä ne olivat, puolen hehtaarin aakkoset. Olisihan ne voinut vähän tiiviimmässäkin tahdissa esittää, mutta kun väliin tuli aina muita kirjoittamisen aiheita. Eikä tämä minun bloggaamiseni muutenkaan mitään niin yliaktiivista ole ollut… Muutamiin aiempien postauksien kirjaimiin on jo tullut mieleen parempia ideoita, mutta olkoon. Tehty mikä tehty, käytänpähän mieleen tulleet ideat sitten joskus tulevaisuudessa. Tai sitten en.