Viime yönä heräsin joskus puoli neljän kieppeillä Tirrin haukahduksiin. Se ei siis varsinaisesti haukkunut, ainoastaan haukahti kevyesti muutaman kerran tyyliin ”Hei jengi, mitä tää on, tartteeks tähän reagoida?”. Ja kun vanhat ja viisaat (tällä kertaa luen myös itseni tähän ryhmään) eivät korvaansa lotkauttaneet, totesi Tirrikin että on ihan turha hötkyillä ja käpertyi sängyn jalkopäähän jatkamaan uniaan. Minä jäin siinä vielä vähän kuulostelemaan, mikä mahtoi olla haukahdusten takana, ja kuulin miten ukkosen jyly lähestyi.

Siitä tulikin sitten varsinainen valo- ja äänishow. Normaalisti lasken sekunteja välähdysten ja jyrähdysten välillä saadakseni tietää miten kaukana ukkonen on, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Salamointi oli niin jatkuvaa, että oli aivan mahdotonta sanoa, mikä välähdys liittyi mihinkin jyrähdykseen. Vähän aikaa katselin valoshow’ta ikkunasta, sitten yritin jatkaa uniani. Mutta välähtely oli niin voimakasta, että näin sen vaikka olin silmät kiinni selin ikkunaan jonka sälekaihtimet olivat kiinni. Jossain vaiheessa sitten kuitenkin nukahdin. Koirat sen sijaan olivat nukkuneet koko show'n ajan välittämättä mitenkään välkkeestä ja jylystä.

Siinä vaiheessa kun Tirri herätti haukahduksillaan, olin juuri keskellä unta. Olin saanut töitä japanilaisen siltainsinöörin assistenttina. Sain työpaikan sillä ehdolla, että lupasin ja vannoin tekeväni ”virallisten” työtehtävieni lisäksi vielä kolme vähän erikoisempaa kertaluonteista tehtävää, joita ei kirjattaisi minnekään. Lupasin ja vannoin kautta kiven ja kannon.

Kahta ensimmäistä tehtävää en muista mitä ne olivat, mutta tein ne tunnollisesti ja ajallaan. Kolmas ja viimeinen työtehtäväni oli juottaa pomolleni myrkkyä siinä vaiheessa kun rakenteilla ollut silta valmistuu. Sain pienen pussillisen myrkkyä (jotenkin se näytti ihan Mäkkärin tai Hesen pieneltä suolapussukalta) ja ohjeen sekoittaa myrkky teehen. Silta valmistui, ja tein työtä käskettyä. Jostain syystä sekoitin teehen kuitenkin vain puolet saamastani myrkystä. Ja ojensin teekupin esimiehelleni.

Japanilainen siltainsinööri alkoi kuitenkin epäröidä, ja kippasi teen sillalta jokeen. Siinä minä sitten olin vaikean päätöksen edessä: olin vannonut juottavani myrkytetyn teen pomolleni. Kumoaisiko uusi tilanne ja pomoni epäröinti antamani lupauksen? Vai menettäisikö harakiri-kulttuuria edustava esimieheni silloin kasvonsa ihan lopullisesti? Myrkkyä oli vielä jäljellä, pitäisikö minun keittää uusi tee, vai katsoa lupaukseni rauenneen? Mietin myös seurauksia: lupaustani ei ollut kirjattu minnekään, joten lain edessä syyllistyisin murhaan, tai vähintäänkin tappoon. Toisaalta itse tulkitsin tilanteen avustetuksi itsemurhaksi, jota Suomen laki ei tosin taida tuntea.

Olin juuri tullut siihen tulokseen että lupaus on lupaus, ja ruvennut keittämään uutta teekupillista, kun heräsin Tirrin haukahduksiin. Tavallaan Tirri siis pelasti japanilaisen siltainsinöörin hengen.

Kennelliitto palkitsee sankarikoiran arvonimellä koiria, jotka toiminnallaan ovat pelastaneet ihmishenkiä. Joku on herättänyt isäntäväen palavassa talossa, joku toinen löytänyt metsään eksyneen tai hankeen tuupertuneen ihmisen. Tirri herätti minut ennen kuin ehdin aiheuttaa esimieheni kuoleman. Pitäisiköhän hakea Tirrille sankarikoiran arvoa…?

Ja Vadelmavenepakolaisensa lukeneet voivat ihan rauhassa miettiä, oliko ko. kirjalla osuutta viimeöiseen uneeni...